Tallikommentit

Vuosi 2005


Teivo 20.12.
(L6): Platoon Sergeant aristeli Oulun kivikovaa rataa, eikä ravikaan ollut tämän vuoksi aivan priimaa. Startin jälkeen ei ole ollut ongelmia, joten ori parantaa tähän starttiin. Lähtöpaikka on synkkä ja siitä ollaan vähän muiden armoilla. Vastus on kuitenkin niin sopiva, että juoksun onnistuessa Platoon nousee voittotaistoon.
(L7): Sunshinen terveysongelmat ovat väistyneet ja tamma on treenannut hyvin. Pitkän tauon jälkeen tarvitaan kuitenkin muutama startti, ennen kuin paras terä löytyy. Kova seura ja ykkösrata eivät paljon lupaa. Sunshine jää hitaana avaajana kauas sisäpareihin, joten toivotaan reipasta matkavauhtia. Rahasija on sopiva tavoite.
(L9): Barfly jää pois.
Kuopio 13.12.
(L1): Lähtöön on kerääntynyt hienosti pärjänneitä hevosia. Kovimmilla vastustajilla on pitkä starttiväli, joka parantaa meidän osakkeita. Mutta autolähtö aiheuttaa Indigo Steelille volttilähtöä suuremman laukkariskin. Normaalia pitempi matka ei tuota vaikeuksia ja odotan Indigon yltävän ehjällä juoksulla totosijalle.
Oulu 5.12.
(L2):Indigo Steelillä on paha lähtöpaikka voltin viitosradalla. Ruuna on starttien myötä rauhoittunut ja uskon sen pääsevän tuoltakin paikalta ravilla matkaan. Lappeen hyvän suorituksen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia, joten pakko on odottaa menestystä. Ravilla voittotaistossa.
(L4): Barflylla on epätoivoinen tehtävä. Takarivistä ei voi tulla sisärataa kovin korkealle, rahasija olisi hyvä tulos.
(L5): Platoon Sergeant palaa tauolta hyvässä kunnossa. Maililla takarivistä kärkisijat edellyttävät vähän onnea juoksun suhteen, mutta joka tapauksessa totosijaa lähdetään hakemaan.
(L7): Shooting Steel on asiallisessa vireessä, eikä menestys tässä seurassa tulisi yllätyksenä. Paljon ratkeaa lähtökiihdytyksessä, sillä pahimmat vastustajat ovat takarivissä ja Nipallakin on eturivin uloin paikka. Jos paikka parijonosta löytyy, odotan oria sijoille 3-4.
Lappeenranta 20.11.
(L3): Eagerin vastus on sopiva. Takamatkalta ei tule helppoa juoksua, mutta Iivari jaksaa kiertää. Nousee kamppailemaan voitosta.
(L5): Nuorten Sarja on hyvätasoinen. Kovimmat vastustajat ovat saaneet selvästi paremmat lähtöpaikat ja Indigo Steelillä on vielä nelosradalta pieni laukkariski. Ravia mennessään ruuna pystyy sijoille 3-5.
Kouvola 5.11.
(L5): Barflylla on epätoivoinen tehtävä. Tamma tarvitsisi menestyäkseen Kouvolan jyrkissä kaarteissa ehdottomasti sisäratajuoksun. Ulkoradan lähtöpaikalta sitä ei ole tarjolla, joten rahasijakin saattaa olla liikaa toivottu.
(L9): Myös Eagerillä on rata 7. Ori pystyy kiertämään, mutta tasaisessa lähdössä se vie mahdollisuudet aivan kärkisijoihin. Uskon Iivarin nousevan korotetulle rahasijalle raskaammankin juoksun jälkeen.
Mikkeli 23.10.
(L4): Barflyn voittomahdollisuudet menevät takarivin lähtöpaikan myötä. Tamma ei kykene etenemään kaarteissa, joten juoksupaikka sanelee sijoituksen.
(L8): Eager on tehnyt hyviä loppukirejä, muttei ole ehtinyt takajoukoista aivan voittoihin. Jälleen on hankala lähtöpaikka, josta ori jää hännille. Mikkelin lyhyellä loppusuoralla ei paljon ehdi parannella sijoitusta, joten Iivari tuskin on aivan kärkijoukoissa.
(L10): Indigo Steelin tehtävä on etukäteen sopivin. Ruunalla on laukkariski voltin kakkosradalta, mutta se lähtee kohtuullisen lujaa liikkeelle ja ravia kulkiessaan voi saada johtopaikan. Indigo pystyy pitämään reipasta matkavauhtia, jolloin takamatkalta on vaikea tulla. Odotan ruunaa voittotaistoon.
Kuopio 11.10.
(L1): Rea Factor palaa sairastauolta hyvässä iskussa. Tamma ei ole tehnyt uran alkustarteissa "täyttä totta", on vaan tyytynyt seurailemaan. Tänään seura on sopiva ja uskon Rean johtavan lähtöä alusta saakka.
(L3): Indigo Steel on pilannut startteja laukkoihin, jotka johtuvat pääasiassa arkuudesta. Kykyjä ruunalla on pärjätä huomattavasti kovemmissakin tehtävissä ja tänään tulee joko laukka tai voitto.
(L7): Shooting Steel on ollut epäonninen viime starteissaan. Ori on kunnossa ja ohitttaa lopussa monta vastustajaa. Takamatkalta juoksunkulku ratkaisee paljon, mutta onnistuneella juoksulla totosijakin on mahdollinen.

Oulu 10.10.
(L8): Eagerillä on huono lähtöpaikka, josta ori on muiden armoilla. Normaalilla juoksunkululla on odotettavissa viimeisiä rahasijoja.
Teivo 4.10.
(L5): Barfly katkesi pahoin ensimmäisessä tauon jälkeisessä startissa Seinäjoella, matkavauhtikin oli kyllä liian luja. Nyt etukäteen kovimmat hevoset ovat hankalilla paikoilla takarivissä, mutta oletettavasti joku niistä pääsee kirimään selässä ja voittaa. Barfly varmaan parantaa hieman edellisestä ja pystyy toton tuntumaan.
(L10): Masterin starttiväli venähti vähän pitkäksi, kun heikoilla pisteillä ei pääse mukaan. Tänään vastus on sopiva, mutta takarivi vie mahdollisuudet kärkisijoille. Mese saa tuosta hyvän juoksun, mutta ruuna ei ole parhaimmillaan selästä. Ravilla rahasija.

Lappeenranta 24.9.
(L9): Eagerin laukan syy Vermossa jäi arvoitukseksi. Ori on ollut startin jälkeen normaali ja viimeistelyharjoitukset ovat sujuneet erinomaisesti. Voitosta lähdetään ajamaan.
Teivo 20.9.
(L2): In Action Steelin rasittumaongelmat näyttäisivät helpottavan. Viimeisen kuukauden ajan ruuna on ollut virkeä ja ravannut hyvin. Tänään ajetaan "varman päälle" ja tavoitteena on saada uran ensimmäinen ehjä juoksu. Ravia mennessään Jaska pystyy menemään 20-ajan, jolla ei varmaan olla aivan voittotaistossa.
(L7): Shooting Steel on ollut epäonninen viimeisissä starteissaan. Nyt on hyvältä paikalta odotettavissa onnistunut juoksu. Mahdollisuudet totosijalle.
(L8): Indigo Steelillä on sopivan näköinen lähtö. Tehtävää hankaloittaa takarivin lähtöpaikka, josta on pieni laukkariski. Ravatessaan ruuna on kärkisijoilla.
Seinäjoki 19.9.
(L9): Barfly palaa pieneltä tauolta. Tammasta ei löytynyt varsinaista vikaa, mutta viimeisissä taukoa edeltävissä starteissa kaarrejuoksu oli tavallistakin heikompaa. Barfly on ollut tauon aikana laitumella ja saanut rauhallista liikuntaa. Kovia harjoituksia on takana vain kaksi, joten aivan terävimmillään se ei ole. Sopivassa seurassa ja hyvältä lähtöpaikalta odotan kuitenkin totosijaa, keulapaikalta voittokaan ei yllättäisi.
Vermo 7.9.
(L1): Indigo Steel voitti Teivossa ajamatta keulasta. Nyt juoksusta tulee takarivin vuoksi vaativampi. Jet Bag päässee lähdössä johtoon, josta se voi olla ohittamaton. Seuraavista sijoista Indigo kamppailee, sillä ruuna jaksaa vähän kiertääkin. Hevonen kävi Vieremälle auton takana ylikierroksilla, mutta varustemuutosten jälkeen ainakin volttilähtö sujui ongelmitta. Pieni laukkariski lähdössä kuitenkin on.
(L5): Shooting Steelin harjoitusotteet ovat olleet parempia kuin aikakausiin. Tänään on hyvä lähtöpaikka, mutta mailin matka ei suosi vahvaa oria. Onnistuneella juoksunkululla Nipa ottelee jopa totosijasta.
(L9): Eager on tehnyt tasaisen hyviä juoksuja vaikka voittoja ei montaa ole tullutkaan. Ori on antanut kilpakumppaneille liikaa tasoitusta heikon lähtönopeuden takia. Tämän vuoksi pitkä matka suosii erityisesti, koska takaakin ehtii kiriä. Odotan Iivaria voittotaistoon.
Mikkeli 25.8.
(L6): Shooting Steelin ehjästä startista on kulunut kauan, eikä ori ole tämän vuoksi terävimmillään. Huonolta lähtöpaikalta maililla rahasija on sopiva tavoite.
(L9): Teivon edellisen startin raskas rata otti vähän Eagerin lihaksiin ja oriin vire tänään on pienoinen arvoitus. Tehtävä on kutenkin niin sopiva, että vähän alavireisenäkin Iivarin pitäisi olla totosijalla.
Teivo 23.8.
(L2): Indigo Steelillä oli Vieremällä liikaa "kierroksia" ja lähtökiihdytyksessä tuli laukka. Tänään riisutaan pois silmälaput ja toivotaan ruunan rauhoittuvan. Lähtöpaikka on vähän ikävä, mutta ehjällä juoksulla Indigo kykenee totosijalle.
(L6): Platoon Sergeantilla on rata 12, josta kärkisijoille nouseminen vaatisi paljon tuuria. Rahasija tähtäimessä.
Teivo 16.8.
(L9): Eager on tasaisesti mennyt eteenpäin ja tehnyt kaksi hyvää starttia. Ori ei ollut viimeistelyharjoituksessa yhtä hyvä kuin edellisiin startteihin, joten kärkisijoihin pitäisi vähän parantaa. Vastuksenkin nyt koventuessa aivan kärkisijat tulisivat pienenä yllätyksenä. Korotettua rahaa Iivari varmaan saa ehjällä juoksulla.
Joensuu 13.8.

(L4): Platoon Sergeant juoksee ensimmäistä kertaa 3000 metriä, mutta en usko matkan tuottavan vaikeuksia. Ori on tehnyt tauon jälkeen kohtuulliset esitykset ja pitäisi edelleen olla nousukunnossa. Jos Platoon pysyy rauhallisena, ei voltin nelosratakaan tuota ongelmia. Platoon on vapaalta radalta selkeästi parempi kuin toisen selästä, mutta pitkällä matkalla jokainen lisämetri on liikaa. Kuolemanpaikalta tätä lähtöä ei siis voiteta. Toivotaan, että ori pääsee johtopaikalle, josta se voisi vastata voittoon asti.
Kuopio 12.8.
(L3): Rea Factor on hyvällä paikalla, josta tammalla on mahdollisuudet keulajuoksuun, mikäli Mikkelin "autolähtöharjoitus" teki tehtävänsä. Rea ei ole selässä ottanut kilpailemista tosissaan, mutta uskon tamman olevan paremman vapaalta radalta. Upottava rata ei suosi matala-askelista hevosta.
(L7): Shooting Steel on pienen tauon jälkeen hyvässä iskussa. Takamatkan suljetulta radalta tarvitaan onnea juoksunkulun suhteen, mutta Nipa on tässä seurassa yllätysvalmis.
Vieremä 5.8.
(L2): Indigo Steel teki varman ja hyvän koelähdön. Ehjällä juoksulla ruuna on tässä lähdössä korkealla.
(L4): Eager on parantanut otteitaan jatkuvasti. Viimeistelyharjoituksissa ori on ollut suorastaan erinomainen, joten odotan Iivaria voittotaistoon.
(L9): Masterin iskukyky on arvoitus. Kouvolassa pienen tauon jälkeen oli liian paljon "kierroksia" ja ensimmäiseen kaarteeseen tuli laukka. Tänään on synkkä lähtöpaikka ja startissa kokeillaan uusia koulaimia. Ei menestymisodotuksia.
Mikkeli 28.7.
(L2): Pieni tauko on tehnyt hyvää Rea Factorille. Harjoitusotteet ovat olleet niin hyviä, että on pakko uskoa kärkisijoihin. Odotan tamman voittavan.
Teivo 26.7.
(L4): Platoon Sergeant teki hyvän juoksun suoraan tauolta. Ori ei ole ollut sen jälkeen aivan yhtä hyvä, päivän vire on siis pieni arvoitus. Platoon lähtee lujaa ja lähtöpaikka on erinomainen, joten Antti voi valita juoksutaktiikan. Lähdössä on kaksi hienosti mennyttä hevosta, joiden selkä kyllä kelpaisi minulle. Antti kuitenkin istuu kärryillä ja päättää .....
Kouvola 21.7.
(L1): Eager on pilannut uran ensimmäiset startit laukkoihin. Ori on ravatessaan näihin sarjoihin hyvä hevonen. Odotan Iivarin nousevan takarivistäkin voittotaistoon.
(L6): Masterin viimeiset startit olivat ala-arvoisia. Ruunasta ei löytynyt mitään varsinaista vikaa, ainoa poikkeava asia oli kohonnut rauta-arvo. Mese on saanut nyt vetää vähän henkeä ja valmennusta on vähennetty. Tämä startti on siis täysi arvoitus.
Teivo 12.7.
Teknisten ongelmien vuoksi ei vihjeitä.
Suonenjoki 8.7.
(L6): Shooting Steel ei ole parhaimmillaan, mutta on tänään sopivassa seurassa kärkihevosia. Hyvällä juoksulla mahdollisuudet voittoon.
(L7): Eagerin ura ei ole alkanut odotusten mukaisesti. Molemmat Tampereen epäonnistuneet startit päättyivät laukkaan. Eager on hyvässä kunnossa, mutta Suonenjoen jyrkät kaarteet aiheuttavat varmasti suurikokoiselle oriille ongelmia. Ravia mennessään kykenee 18-alkuiseen tulokseen.
Seinäjoki 7.7.
(L2): Rea Factorilla on synkkä paikka Kasvattajakruunun alkuerässä. Tammalla ajetaan selässä ja toivotaan, että takaa ehditään rahasijalle.
Mikkeli 23.6.
(L2): Rea Factor paransi otteitaan Teivon startissa. Toivotaan, että sama suunta jatkuu ja tamma olisi jälleen astetta parempi. Tänään saamme takarivistä luultavasti suojajuoksun ja uskon Rean esittävän ensimmäisen kerran vauhtivarojaan myös loppusuoralla.
Vermo 22.6.
(L3): Shooting Steel sai pitkästä aikaa kunnollisen lähtöpaikan. Sisäpuolella on kuitenkin kaksi starttirakettia, joten keulaan ei ole mahdollisuuksia. Joka tapauksessa Nipa saa paikan kärkiporukasta ja nousee tänään korkealle.
(L8): Barflylla on nyt voiton paikka. Tamma lähtee hyvin liikkeelle ja kakkosradalta pitäisi keulapaikka irrota. Barfly on parhaimmillaan keulajuoksulla, joten odotan tamman johtavan maaliin saakka.
Kuopio 21.6.
(L7): Sunshinella on epätoivoinen tehtävä mailin ulkoradalta. Normaalilla juoksunkululla rahasijakin on tavoittamattomissa.
Teivo 14.6.
(L2): Rea Factorilla on kaikki kunnossa. Varustemuutosten myötä odotan tamman parantavan roimasti ja nousevan hyvältä lähtöpaikalta voittotaistoon.
(L6): Master oli viimeksi Vermossa saamaton. Tänään lähdössä on muutama hienosti mennyt vastustaja, joille Mese tuskin pärjäisi parhaimmillaankaan. Korotettu rahasija on sopiva tavoite.
Suonenjoki 5.6.
(L4): Rea Factor ei ottanut avausstartissa hommaa oikein tosissaan. Jokimaalla varustukseen kuuluneet umpilaput on nyt riisuttu pois ja ainakin harjoituksissa Rea on ollut selvästi terävämpi. Sopivassa seurassa menestystä odotellaan.
Vermo 1.6.
(L5): Sunshinen lihasongelmat on saatu hieronnalla kuntoon. Starttiväli venyi kuitenkin useiden karsimisten vuoksi niin pitkäksi, että tamma ei tänään ole terävimmillään. Takarivin lähtöpaikasta ei hitaalle lähtijälle ole haittaa, mutta jo rahasijaan vaadittaisiin reipasta matkavauhtia.
(L8): Shooting Steelin huono arvontaonni jatkui. Maililla uloin rata vie suurimmat menestystoiveet, mutta Nipa on parantamassa ja tavoittelee tänään viimeistä rahasijaa.
(L9): Barfly kärsii Shooting Steelin tavoin huonosta lähtöradasta. Barfly on jäänyt edellisissä starteissa ajamattomana pussiin, joten tamman kirikyky on pieni arvoitus. Barflylla on edelleen pieniä ongelmia kaarrejuoksussa, joka pahenee ulkoradoilla. Tulemme siis panostamaan alkuun ja yritämme saada juoksupaikan keulasta tai kuolemanpaikalta. Keulasta tamma voisi olla korkellakin, mutta muilta paikoilta menestyminen tulisi yllätyksenä.
(L10): Master on ollut pehmeä loppusuoralla. Tänään saadaan selkäjuoksu, josta uskon ruunan olevan parempi. Meseltä puuttuu vähän voitontahtoa, joten totosija on sopiva tavoite.
Lahti 19.5.
(L2): Rea Factor tulee uran avausstarttiin melko valmiina. Rea lähtee hyvin liikkeelle ja saa sisäradalla hyvän juoksun. Uskon tamman tekevän varman suorituksen ja sijoittuvan kärkipäähän.
(L5): Barflyn kohtalonhetki on lähdössä, sillä tamma ei ole pitkään aikaan lähtenyt ravia voltista. Juoksurata pienentää laukkariskiä, mutta lähtönopeutta on mahdoton arvioida. Barfly olisi paras keulasta, josta voisi vaikka voittaakin lähdön. Toisella radalla tulevat esiin kaarrejuoksuongelmat, eikä tamma siitä sijoitu. Ajamme tänään ilman kenkiä.
Teivo 17.5.
(L6): Shooting Steel on parantanut selkeästi treeniotteitaan ja odotan oriin menestyvän lähiaikoina. Tänään on hankala tehtävä takamatkalta, joten kovasti tuuria pitää olla kärkisijoille yltämiseen. Rahasijalle Nipan kuitenkin pitäisi ehtiä.
Mikkeli 12.5.
(L4): Master pääsee matkaan juoksuradalta, josta ruuna pääsee hyvin liikkeelle ja saa hyvän juoksun. Pieni arvoitus on ensimmäistä kertaa juostava normaalia pitempi matka. Jos huumori kestää matkan, niin Mese on totosijalla.
Lahti 5.5.
(L7): Sunshinen lihasongelmat ovat helpottaneet hieronnan avulla. Tamma parantaa roimasti tähän starttiin, mutta tasaisessa lähdössä sijoitusta on vaikea veikata. Uskon Sanin kuitenkin tekevän tänään hyvän ja ehjän juoksun.
(L9): Barfly otti vähän "takapakkia" Teivon revitysstartista. Tamma saattaa olla tänään hankala ajettava, mutta uskotaan Antin selvittävän lähtötouhut kunnialla. Ravia lähtiessään Barfly ravaa keulassa ja johtaa pitkään, toivottavasti maaliin saakka. Ajamme tänään ilman kenkiä.
Teivo 3.5.
(L7): Shooting Steel teki kohtuullisen suorituksen viimeksi. Nyt vastus on kuitenkin niin kova, että parannusta pitäisi tulla vielä lisää rahasijaankin.
Teivo 26.4.
(L5): Master on tehnyt tasaista työtä, mutta viimeinen puristus ruunasta edelleen puuttuu. Uskotaan, että kesäkeleihin siirtyminen parantaa tilannetta. Tänään lähtöpaikka on surkea, joten muiden armoilla ollaan. Juoksunkulku ratkaisee paljon, sillä etukäteen pahimmat vastustajatkin ovat huonoilla paikoilla. Odottelen totosijaa, eikä voittokaan täysin mahdottomalta tunnu.
Jyväskylä 25.4.
(L7): Shooting Steel parantaa pikku hiljaa kesäkelien myötä, mutta vielä nyt ori kaukana parhaastaan. Tänään on vastassa muutama hyvä hevonen ja meidän lähtöpaikka on heikko. Näistä asetelmista rahasija on sopiva tavoite.
Teivo 19.4.
(L4): Sunshinella on ollut hieman lihasongelmia, jotka ainakin osittain selittävät kehnot suoritukset viime starteissa. Tänään on hankala lähtöpaikka, josta ei kovin korkealle nousta, vaikka tamma parantaisikin. Rahasija on sopiva tavoite.
(L10): Barflyn talviloma loppuu nyt, kun päästään kesäkeleihin. Tammalla ajetaan tänään ilman kenkiä, jolloin pitäisi "yksi vaihde" tulla lisää. Barfly ei ole vielä ihan parhaassa iskussa, joten tässä tehtävässä sijoitus toton tuntumasta tyydyttäisi.
Jyväskylä 18.4.
(L10): In Action Steelin jalkoja jouduttiin hoitamaan Kuopion startin jälkeen. Nyt ruuna ravaa hyvin ja kesäkenkään siirtyminenkin helpottanee etujalkojen rasittumista. Tänään on hyvä lähtöpaikka, josta Jaska ottanee keulat. Tässä seurassa ruunan kuuluu olla voittotaistossa.
Kuopio 8.4.
(L7): Rata 12 vie voittomahdollisuudet Platoonilta. Ori teki tauon jälkeen kohtuullisen esityksen Teivossa, joten vastaavalla esityksellä Platoon kirii toton tuntumaan.
(L9): Master teki viimeksi hienon kirin takajoukoista, eikä mitään ongelmia ole ollut startin jälkeen. Lähdössä on muutama hyvin mennyt hevonen, mutta juoksun onnistuessa Masterikin tavoittelee kärkisijoja.
Teivo 29.3.
(L5): Platoon Sergeant palaa lyhyeltä tauolta hyvässä iskussa. Maililla lähtöpaikka on vähän ulkona, mutta uskon startissa tulevan kovan avauksen ja paikan parijonosta löytyvän. Juoksun onnistuessa ori nousee voittotaistoon.
(L8): Masterilla on surkea lähtöpaikka, joka vie suuremmat menestymismahdollisuudet. Ruuna on parantanut starttien myötä, mutta kovuus puuttuu edelleen. Tänään on tiedossa kiertämistä, joten rahasija tyydyttäisi.
Teivo 22.3.
(L7): Shooting Steelin kilpailukunto katosi viime vuoden lopulla, eikä oriilla ole vieläkään samanlaista terävyyttä kuin syksyllä. Nipa on viime viikkoina tuntunut parantavan, joten nyt katsotaan missä mennään. Menestymistä on todella vaikea arvioida.
(L8): Barfly odottaa kesäkelejä, että päästään ajamaan ilman kenkiä. Kilpailuvirettä pidetään yllä starttaamalla pitkillä starttiväleillä, eikä tamma ole siksi parhaimmillaan. Keulajuoksulla Barfly voisi olla tässä lähdössä jopa totossa, mutta takaa rahasijakin on tiukassa. Sunshine oli kehno viimeksi. Selvää syytä laukkoihin ei löytynyt, joten toivottavasti tammalla oli vain huono päivä. Ravatessaan Sani nousee tässä seurassa voittotaistoon.
Forssa 18.3.
(L3): Master oli viimeksi saamaton. Mese saa ykkösradalta hyvän juoksun, mutta finaalipaikkaan pitää löytyä lisää puristusta viimeisille metreille. Parannusta loppusuoralle haetaan tänään vetolapuista.
Kuopio 8.3.
(L10): In Action Steel aloittaa kautensa sopivassa lähdössä. Ruuna on parantanut kovasti ja pärjää tänään, mikäli pysyy rauhallisena radalla.
Oulu 7.3.
(L6): Sunshine oli viimeksi Killerillä pehmeä. Tänään on sopiva matka eikä vastuskaan ole mahdoton. Korotettua rahaa on odotettavissa, mutta kärkisijoihin Sanin pitäisi jonkin verran parantaa edellisestä suorituksesta.
Jyväskylä 28.2.
(L4): Masterin suusta löytyi vika ja uskon ruunan olevan nyt helpompi ajettava. Antti yrittää hyvältä lähtöpaikalta keulaan, josta Mese olisi lähellä voittoa.
(L7): Sunshinelle rata kaksi on paras mahdollinen lähtöpaikka. Tamma on varmaan Seinäjoen starttia terävämpi saatuaan rokotustauon jälkeen startin alle ja taistelee tänään voitosta.
(L9): Barfly on melkoinen arvoitus. Tamman takajalkoja on hoidettu, mutta mitään varmuutta kaarreongelmien parantumisesta ei ole. Kuntonsa puolesta Barfly kykenee korotetulle rahasijalle.
Kuopio 15.2.
(L5): Platoon ei ole starttien myötä parantanut ihan odotuksien mukaisesti. Pikku hiljaa kuitenkin mennään eteenpäin. Tänään lähtöpaikka on vähän hankala, sillä ykkösradalta on melkoinen laukkariski. Ravia mennessään oriin kuuluu olla kolmen joukossa.
Seinäjoki 14.2.
(L4): Sunshine on ollut treenissä edelleen hyvän oloinen. Lähtöpaikka on vähän ulkona, josta tamma jää hännille. Nyt ei ole kuitenkaan pussitusvaaraa, joten tamma nousee lopussa korkealle. Jos matkalla ajetaan reipasta, niin Sani voi voittaa lähdön.
(L5): Master on juossut voittojuoksuissaan keulassa, jonne tietysti yritetään nytkin. Ruuna on nyt paremmin ohjalla, joten uskoisin sen menevän ravia myös selässä. Mesen pitäisi pystyä totosijalle.  
Kouvola 29.1.
(L3): Platoon Sergeantilla oli tarkoitus ajaa vielä yksi "tavallinen" lähtö, mutta heikkojen pisteiden vuoksi ori karsiutui. Platoon on nousussa, mutta takamatkalta tehtävästä tullee liian vaativa. Hyvällä juoksulla ori pystyy olemaan toton tuntumassa.
(L6): Shooting Steel parantaa pikku hiljaa starttien myötä. Takamatka on tänään liikaa, joten rahasijaan ollaan tyytyväisiä.
(L8): Sunshine on hienossa kunnossa. Vastus on sopiva, mutta ykkösrata aiheuttaa hitaalle lähtijälle pussitusriskin. Jos Sani saa kirimahdollisuuden riittävän ajoissa, niin odotan tammaa voittotaistoon.
(L10): Master oli viimeksi selvästi edellisiä startteja parempi. Täysin tyytyväinen en edelleenkään ole ruunan kilpailuhuumoriin, mutta näyttäisi siltä, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Tehtävä ei ole olennaisesti kovempi kuin edellisessä startissa, joten hyvältä lähtöpaikalta Mese johtaa lähtöä kauan, toivottavasti maaliin saakka.

Teivo 18.1.
(L6): Sunshine on tehnyt hienoja lopetuksia viime starteissaan, mutta juoksunkulkujen takia kirit ovat alkaneet toivottomista asemista. Tänään on hyvä lähtöpaikka, josta saadaan kohtuullinen juoksupaikka. Odotan Sania voittotaistoon.
(L10): Master voitti viimeksi ja saattaa nyt olla ylipelattu. Ruunalta puuttuu edelleen "kilpailuvietti" eikä se tee totta lopussa. Antti pyrkii hyvällä lähtijällä keulaan, josta ruuna on kärkiporukassa, muttei välttämättä voittaja.
Kouvola 13.1.
(L4): Platoon Sergeantilla on periaatteessa kaikki kunnossa. Lähtöongelmaa yritetään ratkaista jättämällä silmälaput pois. Olennaista vaikutusta varustemuutoksella tuskin kuitenkaan on. Täytyy vain toivoa, että oriin "kierrokset" ovat edes vähän laskeneet parin startin myötä. Ravia mennessään Platoon nousee voittokamppailuun.
Teivo 11.1.
(L2): Master päässee lähdössä keulaan, josta johtaa kauan. Ruunalta on puuttunut viimeinen rutistus, joten vähän pitäisi parantaa voittaakseen.
(L5): Sunshine on saanut hitaalle lähtijälle hankalan ykkösradan. Tamma on tehnyt asiallisia lopetuksia ja parantaa sijoitustaan tänäänkin loppusuoralla. Matkavauhti ratkaisee kuinka korkealle Sani nousee. Odotan sijoitusta toton tuntumasta.
Oulu 10.1.
(L7): Shooting Steel oli viimeksi tauon jäljiltä tukkoinen. Startti varmaan "avasi paikkoja" ja uskon oriin olevan nyt terävämpi. Taktiikka aiheuttaa hieman harmaita hiuksia, sillä suosikki pyrkinee ulkoradoiltakin keulaan. Nipa lähtee sen verran lujaa, että ainakin alussa mennään keulaan. Päätös siitä, ajetaanko keulasta vai ei, tehdään vasta lämmityksen jälkeen. Odotan oria tässä seurassa kolmen joukkoon.
Kuopio 4.1.
(L6): Platoon Sergeant ei suostunut lähtemään ravia voltista, joten nyt yritetään ryhmälähdössä. Ori on aiemmin ollut varmempi auton takaa ja lähtöpaikka on hyvä. Ravatessaan Platoon pystyy totosijaan, vaikka ei olekaan vielä terävimmillään. Sunshine on nousemassa hyvään kuntoon. Hitaana lähtijänä tamma on muiden armoilla, mutta parantelee asemiaan lopussa. Ylivauhtisessa juoksussa voi nousta korkealle.
(L9): Barflylla on huono lähtöpaikka, josta voi tulla hankala juoksu. Tamma ei kykene kiertämään ulkoratoja kaarteissa, joten kärkisijat ovat tiukassa.

VUOSI 2004


Jokimaa 26.12.
(L7): Shooting Steel on vihdoin terve. Lähtöpaikka on periaatteessa hyvä, mutta molemmin puolin on nopeat tallikaverukset, joten alussa on vaarana jäädä kuolemanpaikalle. Suojajuoksulla Nipa voi nousta korotetulle rahasijalle.
Kouvola 23.12.
(L2): Elisa aloittaa ohjastajauransa Duracellin rattailla. Tamma on toivottoman epävarma, joten ehjä juoksu olisi jo erinomainen saavutus. Master on jälleen sopimattomassa sarjassa. Takamatkalta tuskin noustaan voittotaistoon, mutta rahasijaan ruunan pitäisi yltää.
(L4): Barfly pääsi vihdoin autolähtöön, josta lähtölaukan riski on selvästi pienempi kuin voltista. Hyvältä paikalta odotan tamman taistelevan voitosta.
(L7): Platoon palaa yli vuoden tauolta. Oriin terveystilanne on nyt hallinnassa ja treenit ovat menneet hyvin. Tässä ensimmäisessä startissa otetaan kuitenkin vielä rauhallisesti ja ajetaan selissä. Juoksunkulku ratkaisee sijoituksen.
Kuopio 21.12.
(L4): Sunshinelle on hyvä takarivin paikka ja seurakin on sopiva. Jos tamma tekee samanlaisen suorituksen kuin edellisessä startissa, niin totosija on lähellä.
Jokimaa 9.12.
(L2):Master on hyvällä lähtöpaikalla. Nopeana lähtijänä ruuna voi päästä keulaan, josta pystyy olemaan korkealla. Odotuksia hieman laskee viime päivinä ilmestyneet rivit jalkoissa, joista tulee pieni laukkariski.
(L4): Sunshine on kohtullisessa kunnossa, mutta volttilähtö ja ylisarja laskevat mahdollisuuksia. Rahasija tyydyttäisi. 
Teivo 30.11.
(L2): Master oli kohtuullinen ensimmäisessä tauon jälkeisessä startissa. Sopivaa sarjaa ei löytynyt, joten ruuna piti ilmoittaa takamatkalle. Mese tarvitsee ainakin vielä hyvän juoksun, eikä kiertely sovellu. Näistä asetelmista rahasija tyydyttäisi.
Kuopio 28.11.
(L2): Duracell palaa pitkältä tauolta. Tavoitteena on ainoastaan ehjä juoksu.
(L5): Sunshine on hankalan tehtävän edessä maililla radalta 12. Paljon tuuria tarvitaan jo korotettuun rahasijaan.
Jyväskylä 27.11.
(L10): Patmatia ei ole erityisemmin "viritetty" starttia varten, enkä pysty kovin hyvin arvioimaan sen tuloskuntoa. Lähtö on täynnä starttaamattomia, joten kilpakumppaneistakaan ei ole tietoa. Tasaisella vauhdinjaolla ja ehjällä juoksulla varsa voisi mennä 23-vauhtia.
Kuopio 19.11.
(L6): Shooting Steel ei ole pienen sairasloman jälkeen parhaimmillaan. Tämän päivän seura on kuitenkin niin sopiva, että totosijaa täytyy odotella.
(L7): Sunshine palaa yli kolman kuukauden tauolta, eikä menestymisodotuksia juuri ole sopimattomalla mailin matkalla.
Kuopio 12.11.
(L1): Masterin ura ei hyvän koelähtösuorituksen jälkeen alkanut toivotulla tavalla. Mitään varsinaista vikaa ei löytynyt, joten jätin ruunan tauolle. Tänään ei ole rauhallisen treenijakson jälkeen suuria menestymisodotuksia. Tavoitteena on ehjä juoksu.
Kouvola 14.10.
(L7): Shooting Steelillä on hankala lähtöpaikka, josta ei tulla saamaan hyvää juoksua. Maililla ei ole varaa jäädä kovin kauaksi. Lähdössä ei ole selvää kuolemanpaikan hevosta, joten Nipalla saatetaan ajaa tänään siitä. Vapaalla radalla oriilla on vaarana yli-innokkuus, joten menestymistä on vaikea veikata. Nipa on tehnyt niin varmaa työtä viime startit, että totosijaa täytyy kuitenkin odottaa tässä porukassa hieman heikommankin juoksunkulun jälkeen.
Vermo 29.9.
(L6): Shooting Steelin laukka edellisessä startissa oli "työtapaturma". Tänään on hankala takarivin lähtöpaikka, josta kärkisijoille yltäminen edellyttäisi ylivauhtista juoksua. Korotettu rahasija on todennäköinen tulos. American Hustle lopetti viimeksi hyvän juoksun jälkeen tasapaksusti. Paljon pitää siitä parantaa rahasijaankin.
Jokimaa 23.9.
(L8): Vanhat herrat ovat nyt edellistä starttia sopivammassa seurassa. Shooting Steelillä on edelleen kaikki kunnossa ja odotan oria juoksun onnistuessa voittotaistoon. American Hustle on yhä arvoitus ja menestymismahdollisuuksia on mahdoton arvioida.
Vermo 8.9.
(L1): In Action Steelillä joutui "räkäisyyden" takia pitämään hieman huilia epäonnistuneen Kajaanin startin jälkeen. Rutiinin puutteen vuoksi ori on vähän epävarma, josta tulee laukkariski. Ehjä startti ja rahasija on tavoitteena.
(L5): Kovatasoisessa Isokengässä ei onni suosinut rata-arvonnassa. Shooting Steel on 7 radalta täysin muiden armoille, eikä American Hustlenkaan paikkaa voi kehua. Nipa pakitetaan joukon hännille ja yritetään loppukirissä nousta rahasijalle. Hustle on melkoinen arvoitus tähän starttiin. Kurkunpään operointi tuntuisi onnistuneen, mutta mitään varmuutta hengityksen toiminnasta ei ole. Hustlella ajetaan alussa muutama sata metriä eteenpäin ja yritetään löytää paikka kärjen tuntumasta. Toivoa ei ole vielä menetetty.
Vermo 4.9.
(L7): Original on tehnyt hyviä startteja kovissa lähdöissä ja on ollut viimeisissä jopa hieman epäonninenkin. Riku ei ole kuitenkaan pärjännyt aiemmissa pitkän matkan yrityksissä, joten epävarmoissa tunnelmissa lähdetään matkaan. Tänään on mukana lisäksi monta kovaa hevosta ja rahasijakin vaatii jo kaiken onnistumista.
Forssa 28.8.
(L4): Tammavaltikan ensimmäisessä osalähdössä Playmatella on hankala lähtöpaikka nopeiden avaajien ulkopuolella. Maililla ei ole varaa pakitella hännille, joten alussa ajetaan eteenpäin ja toivotaan paikan parijonosta löytyvän. Milli pystyy onnistuneella juoksulla olemaan kolmen joukossa.
(L10): Valtikan täydellä matkalla Playmate on radalla yksi, josta saadaan varmasti hyvä juoksu. Menestystä on vaikea lähteä veikkaamaan, sillä Milli ei ole koskaan ennen juossut kahta starttía samana päivänä. Toivotaan, että tamman "huumori" kestää.
Teivo 24.8.
(L5): Shooting Steel saa takarivistä hyvän juoksun Speedy Playn selässä. Siitä hyvässä vireessä starttaava ori on voittotaistossa, mikäli matkalla ei mennä aivan kävelyä. Original on myös tehnyt asiallisessa kunnossa, mutta tänään vastassa on selvästi parempia hevosia, joten rahasija olisi hyvä saavutus.
Joensuu 20.8.
(L6): Playmate on ollut onnettaren suosiossa, sillä pahin vastustaja Wayne on arvottu takariviin. Millin pitäisi hyvältä paikalta ottaa johtopaikka heti alussa ja pitää se maaliin saakka. Original on kilpaillut selvästi kovemmissa lähdöissä kohtuullisen hyvällä menestyksellä ja on tässä yllätysvalmis. Hitaana lähtijänä ykkösrata saattaa koitua ruunan kohtaloksi, mutta juoksun onnistuessa Riku nousee ainakin toton tuntumaan.
Kuopio 17.8.
(L7): Sunshine palaa parin kuukauden tauolta. Tamma on ollut treenissä asiallinen, mutta ei varmasti vielä terävimmillään. Ehjä startti porukan mukana on sopiva tavoite.
Vermo 11.8.
(L4): Master on hurjassa seurassa eikä menestystä ole odotettavissa. Ehjä juoksu porukan mukana olisi hyvä suoritus.
(L7): Playmatella on kaikki kunnossa. Tammalla yritetään juoksuradalta keulaan, josta Milli on aivan mahdollinen voittaja. Lähtökiihdytys ratkaisee tässä lähdössä paljon, sillä keulassa viihtyvä Wayne panostanee myös alkuun. Millillä ajetaan tänään ilman kenkiä.
Teivo 10.8.
(L7): Tallin kolmikosta varmin menestyjä on hienossa kunnossa kilpaileva Shooting Steel. Oriille haetaan hyvää selkäjuoksua, jonka jälkeen Nipa kirii totosijalle. Originalin taktiikka on hyvin samanlainen,  ruuna ei pysty näitä hevosia vastaan tekemään omaa juoksua. Jos tuurit ovat kohdallaan voi yltää rahasijalle. American Hustle on edelleen pieni arvoitus. Ori on parantanut joka startissa ja uskon sen parantavan edelleen. Jos lähtönopeus voltista on yhtä kova kuin auton takaa, niin yritämme ajaa heti eteenpäin ja keulaan. Lähdössä on muutama hyvä hevonen, mutta paljoa niille ei saa hävitä kumpikaan oreistani.
Forssa 1.8.
(L6): Playmaten kilpailuttaminen on ollut sairastauon jälkeen takkuista. Välillä hevonen on karsittu ja välillä sarja on peruttu. Suoritukset ovat tämän vuoksi olleet kaukana siitä mihin tamma pystyisi. Maanantainen Seinäjoen startti toivottavasti "avasi paikkoja" ja uskon Millin olevan nyt terävämpi. Lopuillaan oleva kiimakaan tuskin häiritsee enää tänään. Lisäksi sään salliessa ajamme tänään ensimmäistä kertaa ilman kenkiä. Lähdemme siis kohtuullisen toiveikkaana hakemaan Tammavaltikan finaalipaikkaa.
Teivo 27.7.
(L8): Tallista on tulessa samassa lähdössä peräti kolme hevosta. Original on tässä seurassa statisti, eikä nouse ilman muiden epäonnistumisia rahoille. Shooting Steel jatkaa hyvässä kunnossa, mutta kärkisijoitus vaatii nykyisin juoksun täydellistä onnistumista. Sisäpuolella on kova avaaja, joten keulaan ei ole asiaa. Hyvän selkäjuoksun jälkeen Nipa kirii tulisesti ja uskon totosijaan. American Hustle oli viimeksi "tasapaksu", eikä kyennyt kirimään ollenkaan. Uskon oriin parantavan, mutta arvoitus on, kuinka paljon. Kajaanissa ori lähti raketin lailla, joten aivan mahdottomuus ei keulapaikka ole. Kilroy Kempin pitäessä johtopaikan Hustle jäänee kuolemanpaikalle, josta tuskin riittää vielä tässä vaiheessa.
Seinäjoki 26.7.
(L5): Playmaten starttiväli venähti aivan liian pitkäksi. Suljettu paikka on myös iso miinus "starttiraketille". Kun lähdössä on vielä muutama hienosti viime aikoina kulkenut hevonen, lähdemme hakemaan ainoastaan rahasijaa.
(L10): Master oli uran avauksessa hyväksyttävä. Uskon ruunan parantavan saatuaan startin alle ja nousevan tässä lähdössä korkealle.
Kajaani 13.7.
(L5): American Hustle teki ensimmäisessä Suomen startissaan Vermossa hyvän pitkän kirin ja olin oriin otteisiin tyytyväinen. Startin jälkeen kaikki on ollut kunnossa ja uskon Hustlen hieman parantavan kun startti on alla. Bondeque on kunnioitettava vastustaja, mutta emme lähde lyötynä matkaan. Voitosta ajetaan.
(L10): In Action Steel ei ollut koelähdössä parhaimmillaan, mutta ori on sen jälkeen mennyt mielestäni parempaan päin. Nollasarjat ovat aina arvoituksellisia, mutta uskon Jaskan nousevan ehjällä juoksulla korkealle.
Suonenjoki 9.7.
(L3): Original starttaa ensimmäistä kertaa montessa, mutta ruunaa on koko ikänsä treenattu paljon ratsastamalla. Vastus on sopivan näköinen takamatkasta huolimatta, joten uskon Rikun olevan ehjällä juoksulla voittotaistossa.
(L7): Shooting Steel jatkaa hyvässä kunnossa ja ottelee voitosta. Barba's Star on hyvänä päivänä keulasta niin hyvä, että sen ohittaminen voi olla vaikeaa.
(L9): Master aloittaa uransa suoraan Nuorten Sarjassa. Lähdössä on muutama hyvin mennyt varsa, mutta hyvän koelähdön perusteella odotan Meseltä totosijaa.
Jokimaa 3.7.
(L7): Playmate palaa sairaslomalta kivikovaan seuraan. Milli on ollut viimeisissä harjoituksissa hyvä, mutta kilpailutauon ja kovien harjoitusten vähäisen määrän takia tamma ei ole vielä parhaimmillaan. Lähtöpaikka on niin huono, että helppoa juoksua on vaikea saada. Tämän vuoksi en tule antamaan Arille mitään ajoohjeita. Rahasija tyydyttäisi.
Vermo 30.6.
(L7): Original ei ole vakuuttanut pitkään aikaan. Tänään kovassa seurassa rahasija on tiukassa.
(L9): Shooting Steel ei ollut viimeistelyharjoituksessa parhaimmillaan. Ori saanee tässä kuitenkin hyvän suojajuoksun, josta kirii toton tuntumaan. American Hustlella on ollut kaikki kunnossa koelähdön jälkeen. Ensimmäinen startti pitkän tauon jälkeen on tietysti aina hieman arvoitus, mutta minulla on luja usko Hustlen kykyihin. Poisjäännin myötä lähtöpaikka parani, joten odotan oria voittotaistoon.
Mikkeli 24.6.
(L6): Shooting Steel on noussut hienoon kuntoon. Täysosuman on estänyt vain täydellinen epäonni rata-arvonnoissa. Tänäänkin joudataan yritettämään jo kolmannen kerran peräkkäin rata 12. Mikkelin pyöreällä radalla ei takaa ole mahdollista nousta ilman hurjaa ylivauhtia. Totosija olisi hyvä saavutus.
Vermo 9.6.
(L2): Original starttaa nyt sopivassa seurassa ja lähtöpaikkakin on hyvä. Ruunalta on puuttunut koko kevään ajan viimeinen vaihde, joten vastaavalla suorituksella on tyytyminen rahasijaan.
(L8): Shooting Steel on tehnyt hyviä, varmoja startteja. Onni ei vain ole ollut mukana viimeisissä juoksuissa. Tänään on jälleen synkkä lähtöpaikka, josta ollaan muiden armoilla. Uskon kuitenkin oriin tekevän hyvän loppukirin ja nousevan korkealle.
Suonenjoki 6.6.
(L7): Sunshinen kausi on ollut täynnä epäonnistumisia. Tänään seura olisi sopiva, mutta Suonenjoen jyrkät kaarteet tuottavat varmasti ongelmia. Ravia mennessään tamma pystyy ottelemaan Argonin jälkeen seuraavista sijoista.
Jokimaa 27.5.
(L6): Illan hyvätasoisessa ykkössarjassa starttaavat Shooting Steel ja Original. Nipa on saanut surkean lähtöpaikan, mutta uskon nousukuntoisen oriin puristavan sieltäkin totokamppailuun. Originalille seura on liian kova, joten rahasija olisi hyvä saavutus.
(L7): Playmate on ollut pettymys edellisissä starteissa. Mitään selvää syytä vaisuuteen ei ole löytynyt, mutta jotain aineenvaihduntahäiriötä epäillään. Johtuuko se sitten voimakkaasta kevätkiimasta, siitepölystä vai mistä? Epävarmoissa tunnelmissa siis lähdetään. Tamma on saanut hyvän lähtöpaikan, josta ajetaan keulaan ja toivotaan parasta.
Lappeenranta 14.5
(L7): Shooting Steel on nousukunnossa ja menestyy tässä seurassa. Maililla täytyy alussa ajaa jonkin matkaa eteenpäin ja yrittää keulaan. Sisäpuolella on kaksi kovaa avaajaa, joten avauksesta saattaa tulla ylivauhtinen. Joka tapauksessa odotan totosijaa. Millstone's Original on ollut vaisu edellisissä starteissa, eikä huonolta paikalta riitä tässä tehtävässä. Millstone's Sunshine on hyvässä kunnossa, mutta pisteet ovat menneet niin huonoiksi, että tamma ei pääse omiin sarjoihinsa. Tänään vastus on liian kova, joten tavoitteena on vain ehjä juoksu.
Teivo 11.5.
(L4): Playmate palasi Vermossa lyhyeltä tauolta ja oli asiallinen huolimatta kovasta kiimasta. Tänään tehtävä näyttää huomattavasti helpommalta. Tammamailille on saatu hyvä lähtörata, josta Millin pitäisi johtaa maaliin saakka.
Vermo 5.5.
(L4): Original on kovassa seurassa, eikä riitä kärkikamppailuun. Hyvältä lähtöpaikalta ruuna saa tasaisen juoksun ja reippaan matkavauhdin jälkeen voi nousta viimeiselle rahasijalle.
(L7): Playmatella on hankala takarivin paikka, josta on mailin matkalla vaikea nousta voittotaistoon. Tamma on lisäksi voimakkaassa kiimassa, joten hieman epävarmoissa tunnelmissa Vermoon mennään. 
Teivo 4.5.
(L7): Shooting Steel on saanut pitkästä aikaa hyvän lähtöradan. Ori lähtee hyvin liikkeelle ja saa nyt hyvän juoksun. Jos alkuvauhti ei mene hurjaksi, niin keulasta ajetaan, mutta hyvä selkäkin kelpaa. Nipa taistelee tänään voitosta.
Kuopio 16.4.
(L7): Original kilpailee asiallisessa kunnossa, mutta viimeisissä starteissa ruuna ei ole aivan kärkisijoille riittänyt. Tänäänkin on synkkä lähtöpaikka, joten onnea tarvitaan paljon voittotaistoon nousemiseksi. Tasaisessa lähdössä juoksunkulku ratkaisee ja Rikukin on yksi mahdollisista.
Kouvola 12.4.
(L1): Duracellia on ajettu kotona rauhallisesti, mutta mitään selvää parannusta ei ole tapahtunut. Tänään yritämme ajaa ilman kenkiä ja toivomme tamman kestävän ravilla koko matkan. Menestymishaaveita ei ole.
(L3): Shooting Steel ja Original starttaavat vain kahdeksan hevosen ykkössarjassa. Shooting Steelin ulkorata tarkoittaa tallikaveruksille alussa takapareja, josta yritetään lopussa parannella asemia. Hevoset ovat nyt melko tasaväkisiä, joten juoksunkulku ratkaisee. Originalin menestyminen vaatisi selkeää ylivauhtia ja Nipa hyvää vetävää selkää. Molemmat kykenevät totoon.
(L8): Barfly olisi hyvässä kunnossa, mutta kaarreongelmat ovat vieneet mahdollisuudet kauden avausstarteissa. Tänään tamma juoksee uudessa etukengässä, mutta sen toimivuutta en pysty ennalta arvioimaan. Lähtöpaikkakin on sen verran hankala, että rahasija tyydyttäisi.
Vermo 7.4.
(L8): Vermo on koonnut hienotasoisen joukon, josta mielestäni erottuu kolme hevosta voittotaistoon. Playmate saa erinomaiselta lähtöpaikalta hyvän juoksun ja on yksi voiton tavoittelijoista. Tämän päivän taktiikan ratkaisee alkuvauhti. Ilmaiseksi ei tietenkään johtopaikasta luovuta, mutta ylivauhtiakaan ei lähdetä ajamaan. Odotan Milliä kolmen joukkoon.
Teivo 6.4.
(L4): Original on tänään sopivammassa seurassa kuin pitkään aikaan. Takamatkalta ei ole koskaan helppo nousta aivan voittoon asti, mutta ainakin lähelle kärkeä hyväkuntoinen ruuna kiertää.
(L6): Shooting Steel on ollut nyt terve ja uskon oriin parantavan edellisestä startista. Lähdössä on muutama kova hevonen, mutta siitä huolimatta lähdemme hakemaan kaksarisijoitusta.
Vermo 31.3.
(L4): Playmate palautui hyvin raskaasta Oulun matkasta. Kaikki on kunnossa, joten sopivassa seurassa odotan tammalta voittoa.
Seinäjoki 29.3.
(L7): Seinäjoen iltaraveihin on kerääntynyt todella kova porukka. Originalilla on hyvä lähtöpaikka, mutta lähdössä on muutama liian kova vastustaja. Kolmostila tässä seurassa on mahdollinen.
Oulu 27.3.
(L4):Playmatella on kaikki kunnossa ja odotan Millin menestyvän huonosta lähtöpaikasta huolimatta. Juoksun epäonnistuminen noista lähtöasetelmista on luonnollisesti mahdollista, mutta luotan Antin taitoon ajaa oikealla hetkellä eteenpäin. Milli on kulkenut viime startit niin hyvin, että voitto mielessä lähdemme matkaan.
Kuopio 26.3.
(L6): Barflyn starttiväli venähti aivan liian pitkäksi useiden karsimisten takia. Kauden ensimmäisessä startissa tamma teki hyväksyttävän esityksen, vaikka kangistuikin lopussa. Barflyn ongelmana on ollut kaarteissa sisään painaminen, jota yritetään tänään korjata runsailla varustemuutoksilla. Tamma saa starttiin pääaisan, murphy-lapun ja puoltajan kuolaimet. Mikäli kaarteet näiden avulla sujuvat, niin Barfly on lähdössä korkealla. Juoksuradalta taktiikka on selvä, keulaan ja siitä ajetaan.
(L7): Sunshine on nyt hyvässä iskussa, mutta epäonnistumiset ovat seuranneet toisiaan. Tänäänkin laukkariski voltin viitosradalta on suuri. Vastuskin on nyt niin kova, että ehjällä juoksulla olen tyytyväinen rahasijaan.
Jyväskylä 22.3.
(L5): Original kiri viimeksi hyvin ja voitti helposti. Takarivistä ei ole hitaalle lähtijälle haittaa, koska joka tapauksessa jäädään alussa hännille. Riku on ollut treenissä normaali, eikä kelien heikentyminen ehtinyt vielä vaikuttaa viimeistelyyn. Selkäjuoksulla Riku noussee jälleen voittotaistoon, jos ruunan huumori kestää normaalia pidemmän matkan.
Vermo 13.3.
(L4): Sunshine on edellee arvoitus. Tamma on ollut treenissä rennompi ja uskon sen lähiaikoina menestyvän. Tänään tehtävä on takamatkalta kuitenkin niin vaikea, että ehjä juoksu ja rahasija tyydyttäisi.
(L8): Playmate on elämänsä kovimman haasteen edessä. Milli on hienossa kunnossa, mutta vastuskin on huippuluokkaa. Hyvän juoksun saadessaan tamma tavoittelee ainakin kolmatta sijaa.
Lappeenranta 12.3.
(L5):Shooting Steelin terveystilanne alkaa olla kunnossa. Oriille tuli kuitenkin niin pitkä tauko, ettei se ole tähän starttiin parhaimmillaan. Luokallaan Nipa ottelee toisesta sijasta Sugar Freen jälkeen. Original oli aivan hyväksyttävä viime viikon starteissa. Lahden loppusuoran vaisuus johtui varmaan edellisen päivän Vermon startista ja pitkästä kuljetuksesta. Riku voi tässä nousta rahasijalle. 
Jokimaa 4.3.
(L6): Sunshine on ollut treenissä parempi ja näyttää siltä, että lihasongelmat olisivat väistymässä. Tänään on vastassa muutama liian kova hevonen, joten kärkisijoille ei liene asiaa. Ehjä juoksu ja rahasija tyydyttäisi.
(L7): Original on saanut jälleen ulkoradan, josta ei ole odotettavissa helppoa juoksua. Lähdössä on pari kovaa hevosta, joille pärjääminen vaatisi täydellistä onnistumista. Jos pitkä kuljetus eilisen Vermon jälkeen ei paina ruunan jaloissa, niin totosija on mahdollinen vetävästä selästä.
Vermo 3.3.
(L6): Playmate on saanut mailille radan 6. Sisäpuolelta lähtee useampikin nopea avaaja, joten luvassa ei ole helppoa juoksua. Tamma on kuitenkin niin hienossa kunnossa, että Vermoon lähdetään voitto mielessä.
(L8): Original on tehnyt tasaisen varmaa työtä lukuunottamatta viimeistä Lahden starttia. Mitään vikaa ruunasta ei löytynyt, joten suoritus jää ainakin tässä vaiheessa arvoitukseksi. Porukka on tänään kova ja lähtöpaikka heikko. Normaalisuorituksella Riku voi nousta toton tuntumaan.
Lappeenranta 28.2.
(L6): Shooting Steel kipeytyi edellisessä startissa Vermon jäisellä radalla. Ori on ollut sen jälkeen helpolla ja starttivälikin tuli näin ollen turhan pitkäksi. Tänään on vielä lähtöpaikkakin hankala nopeiden avaajien ulkopuolella, joten näistä asetelmista jo rahasija olisi hyvä saavutus.
Kuopio 21.2.
(L4): Onnetar on ollut suosiollinen meille, sillä Playmate on saanut pahimpia kilpakumppaneitaan paremman lähtöradan. Tammalla on kaikki kunnossa ja uskon Millin ottavan ensimmäisellä takasuoralla johtopaikan ja pitävän sen maaliin asti.
Jokimaa 19.2.
(L6): Originalille annettiin Vermon jälkeen pieni tauko, starttiväliksi tulee nyt reilu kaksi viikkoa, mutta sen ei pitäisi ainakaan huonontaa tilannetta. Ruuna on hyvässä kunnossa ja lähtöpaikkakin on pitkästä aikaa hyvä. Tässä tehtävässä odotan Rikua voittotaistoon.
Jokimaa 14.2.
(L6): Playmate on saanut huonoimman mahdollisen lähtöpaikan tammadivisioonassa. Kun tammalähdöissä ei yleensä ole kiertäjiä, voi juoksusta tulla liian raskas. Hevonen on hienossa kunnossa, mutta voittoon nousemiseen näistä asetelmista tarvitaan melkoisesti onnea.
Vermo 4.2.
(L6): Playmate on hienossa kunnossa ja sai mailin ryhmään ykkösradan. Tamma lähtee lujaa ja pitänee lähdössä keulat, josta johtaa toivottavasti maaliin saakka. Erinomainen paikka ottaa uran ensimmäinen V5-voitto.
(L7): Original on tehnyt hienoja lopetuksia edellisissä starteissa. Tämän illan lähtö näyttää melko tasaiselta, eikä ylivoimaista suosikkia ole. Juoksunkulku tasavahvojen hevosten välillä ratkaisee kärkisijojen kohtalon. Riku kärsii hitaana lähtijänä huonosta lähtöpaikasta, josta jäädään alussa joukon hännille. Toisten armoilla siis ollaan. Toivotaan reipasta matkavauhtia ja viimeiselle kierrokselle vetävää selkää, niin ruuna voisi nousta lopussa korkealle.
(L8): Shooting Steel on oikea "epäonnen soturi". Hevonen on huippukunnossa, mutta juoksut ovat menneet pieleen. Jälleen tuli ulkorata, josta on vaarana juoksun epäonnistuminen. Oriin annetaan joka tapauksessa alussa mennä muutama sata metriä ja toivotaan, että paikka parijonosta löytyy. Lähtö on kovatasoinen, joten kärkisijoja ajatellen juoksun täytyy onnistua täydellisesti.
Kouvola 1.2.
(L6): Barfly kadotti ravinsa kauden viimeisissä starteissa ja sen vuoksi tamma jäi tauolle. Barfly ravaa nyt suoralla erittäin hyvin, mutta kaarteet ovat arvoitus. Tamma ei ole muutenkaan vielä parhaimmillaan, joten suuria odotuksia ei ole.
(L7): Summer Zoot on tähän lähtöön luokaltaan omassa sarjassa. Valmentajan varovaisista kommenteista huolimatta se voittanee lähdön, koska Alpon hevoset tulevat aina hyvässä kunnossa radalle. Toisesta sijasta kamppailevat Weihai ja meidän Original. Riku pystyy lyömään todennäköisesti keulassa juoksevan Weihain, jos matkavauhti ei ole aivan "kävelyä".
Vermo 28.1.
(L8): V5-bonus on kerännyt odotetusti kovan porukan, takamatkalla on hurjassa kunnossa olevia hevosia. Kärkisijoitus tässä vaatisi Playmatelta keulajuoksua, joka tuskin toteutuu hankalalta voltin nelosradalta. Milli on kuitenkin hyvässä kunnossa ja kamppailee suosikkiparin takana seuraavista sijoista.
Jyväskylä 26.1.
(L4):Sunshine jäi viimeksi huonolta lähtöradalta joukon hännille, josta sitten lopussa voimissaan pussiin. Tänään on jälleen surkea lähtöpaikka, mutta vastus on hieman helpompi. Uskon Antin ajavan tällä kertaa ulkoratoja ja antavan tammalle mahdollisuuden. Jos matkalla ei mennä ihna kävelyä, niin Sunny nousee voittotaistoon.
(L7): Killeri on onnistunut keräämään kovatasoisen lähdön iltaraveihinsa. Originalin kompastuskiveksi saattaa muodostus ykkösrata, josta hitaasti käynnistyvä ruuna voi jäädä liian kauaksi sisäradalle. Voittoon asti Riku ei onnistuneellakaan juoksulla tässä porukassa riitä, mutta korotettua rahaa on tarjolla.
Kuopio 16.1.
(L7): Original pääsee starttaamaan kakkosradalta, joka on rauhallisesti käynnistyvälle ruunalle paras mahdollinen. Lähdössä on pari hyvää hevosta, Weihai ja Bar Milton. Näiden voittaminen voi olla vaikeaa, mikäli niiden juoksut onnistuvat, mutta ainakin kolmas sija on Rikun ulottuvilla.
Kouvola 15.1.
(L5): Playmate ja Sunshine ovat huonoilta paikoilta muiden armoilla. Molemmat ovat hyvässä kunnossa ja juoksun onnistuessa pystyvät menestymään. Playmate kärsii lähtöpaikasta vahvaa Sunshinea enemmän, joten ennakkoon tammat ovat mielestäni melko tasavahvoja.
(L7): Shooting Steel saa takamatkalta tarvitsemansa selkäjuoksun ja nousee lopussa korkealle. Lähdön voittanee Viking New Way, mutta seuraavat sijat ovat myös Nipalle mahdollisia.
Kouvola 8.1.
(L5): Playmate on tehnyt hyviä juoksuja ja vastus on tänään sopiva. Huono lähtöpaikka verottaa hieman ennakko-odotuksia, mutta odotan tamman siitä huolimatta olevan mukana voittotaistossa. Original teki selvästi kovemmassa porukassa hyvän juoksun Sorsasalossa tiistaina ja sen perusteella siltäkin voi odottaa kohtalaista menestystä, takamatkalta tuskin kuitenkaan aivan kärkisijoille.
Kuopio 6.1.
(L7): Sorsasalo on kerännyt hienon iltaravilähdön. Paalulla on hyvin menestyneitä hevosia, joiden ohittaminen saattaa osoittautua takamatkan hevosille talvikelissä ylivoimaiseksi. Originalilla ajetaan tänään selkäjuoksu, joten muiden takamatkalaisten ratkaisut ovat avainasemassa. Rahasija tyydyttää.
Teivo 3.1.
(L7): Hopeadivisioona ei ehkä ole aivan niin kovatasoinen kuin edellisillä 75-kierroksilla, toki vastusta on riittävästi nytkin. Shooting Steel on nyt hyvässä iskussa, mutta keulaan ei liene asiaa Quick Barin ulkopuolelta. Jos matkauhti on kohtuullisen rauhallinen, niin Nipalla on mahdollisuus olla toton tuntumassa.


VUOSI 2003


Teivo 30.12.
(L2): Duracell pystyisi pärjäämään näissä alokaslähdöissä, mutta laukat valitettavasti ovat pilanneet startit. Tamma on edelleen epävarma ja tavoitteena onkin lähinnä ehjä juoksu. Vaikea ennakoida kuinka korkealle tamma ravilla olisi.
(L6): Lähtöauton taakse mailin kisassa asettuvat Playmate ja Original. Etukäteisarvioissa on monta keulapaikalle mielivää valjakkoa. Lähdöstä tullee näin kovatempoinen ja ylivauhdinkin vaara on olemassa. Playmaten lähtöpaikka voittoa ajatellen saattaa olla liian ulkona. Tamma tuskin voittaa tämän tasoista porukkaa muualta kuin keulasta. Pidänkin tänään Originalin mahdollisuuksia hivenen parempana, erityisesti silloin, jos starttiraketit erehtyvät ajamaan alussa liian lujaa.
Seinäjoki 29.12.
(L5): Shooting Steel starttaa hyvältä lähtöpaikalta sopivassa porukassa. Ori on viime viikkoina parantanut otteitaan ja odotukset tähän starttiin ovat korkealla. Taktiikka on selvä, "keulaan ja kukat".
Teivo 13.12.
(L7): Shooting Steel kilpailee Jokimaan kovan lähdön jälkeen omiensa seurassa. Ori osoitti viimeksi selkeitä parantamisen merkkejä ja kiri epäonnistuneen juoksun juoksun jälkeen lopun terävästi. Hyvälle lähtijälle takarivi on aina miinusta, mutta tänään edestä lähtee hyvä hevonen, jonka selkä saattaa vetää kauan. Odotan Nipan parantavan hieman Lahden startista ja onnistuneella juoksulla olevan ainakin sijoilla 3-5.
Jokimaa 11.12.
(L7): Playmate kiri viimeksi lujaa, mutta laukkasi yllättäen loppusuoralla. Tehtävä on jälleen hankala takarivin lähtöpaikan vuoksi. Milli kärsii myös heikoista olosuhteista, sillä starttiin tullaan lähes ajamattomana. Näin ollen rahasijaan olisin tyytyväinen.
(L8): Original oli Killerillä hyvä. Nyt on sopivasti startti alla ja uskon ruunan vielä hieman parantavan. Odotan onnistuneella juoksulla totosijaa.
Killeri 8.12.
(L7):Jyväskylä on onnistunut kokoamaan hyvätasoisen porukan illan päälähtöön. Selvää suosikkia on vaikea nimetä, joten juoksunkulkua on vaikea ennalta arvioida. Original tekee tasaisen varmaa työtä, mutta ei kykene (ainakaan tällä hetkellä) näissä lähdöissä tekemään "omaa juoksuaan". Seurailee tässäkin tehtävässä rahasijalle.
Jokimaa 4.12.
(L7): Shooting Steel ei ole mennyt viimeisissä starteissaan kykyjensä mukaisesti. Mitään vikaa ei ole löytynyt, joten hieman epävarmoissa tunnelmissa lähdetään tänään starttiin. Nipa on treenissä tuntunut ihan normaalilta. Toivotaan, että notkahdus oli väliaikainen ja tänään ori on oma itsensä. Lähtö on kerännyt melkoisen kovatasoinen joukon. Tavoitteena on saada hyvä, ehjä juoksu ja mahdollisuudet ovat mielestäni sijoille 3-5.
Teivo 2.12.
(L6): Playmate teki tauon jälkeen hyvän esityksen ja voitti varmasti. Nyt vastus on täysin eri luokkaa ja takarivin lähtöpaikka vie kyllä viimeistään toiveet kärkisijoista. Rahasija on tällä kertaa jo hyvä saavutus.
(L7): Sunshine oli myös hyvä Kuopiossa. Takarivin uloin lähtörata ei tietysti ole paras mahdollinen, mutta Sunny jaksaa kyllä kiertääkin. Tasaisessa lähdössä tamma noussee melko korkealle, mutta voittoon tarvitaan ehkä  liikaakin tuuria juoksun suhteen.
Kuopio 21.11.
(L5): Originalilla oli tarkoitus oli pitää muutaman viikon lataustauko, mutta starttiväli venyi heikkojen kelien takia hieman liian pitkäksi. Ruuna ei varmaan ole sen vuoksi ihan terävimmillään. Riku tekee kuitenkin tasaisen varmaa työtä ja nousee tässä sijoille 3-5. Kova matkavauhti parantaisi asemia ja mahdollistaisi jopa paremmankin sijoituksen.
(L7): Tallin tammat jouduttiin sopivien starttien puutteessa ilmoittamaan samaan lähtöön. Playmatelle mailin matka sopii hyvin ja arpaonnikin on suosinut, joten odotan Milliä voittotaistoon. Playmatella pyritään ajamaan keulasta, jonne sen pitäisi ilman muuta ykkösradalta päästä. Sunshine palaa sairaslomalta hyvässä kunnossa, mutta mailin matka ei suosi sitä. Kärkisijat vaatisivat keulahevosten selkeää ylivauhtia matkalla.
Jyväskylä 16.11.
(L7): Shooting Steel ravasi viimeksi huonosti jo lämmityksessä. Tämän vuoksi lähtö otettiin rauhallisesti ja yritettiin kiriä vasta viimeisellä puolikkaalla. Orin ravi kuitenkin heikkeni viimeisessä kaarteessa ja maaliin tultiin täysin ajamattomana. Mitään syytä heikkoon raviin ei ole löytynyt, joten hieman epävarmoissa tunnelmissa lähdetään tähän starttiin. Taktiikasta päättäminen jää näin ollen tehtäväksi vasta lämmityksen jälkeen. Ollessaan normaali Nipa pystyy hallitsemaan tätä lähtöä alusta loppuun. Kannattaa seurata lämmitystä. 
Jokimaa 30.10.
(L4): Shooting Steel sai mailille radan 8. Lyhyellä matkalla ei ole varaa pakitella hännille ja tämän vuoksi on suuri vaara ajautua kuolemanpaikalle. Minulla ollessa Nipa ei ole kertaakaan juossut kuolemassa, joten on arvoitus rauhoittuuko ori siihen. Hevosen kunnossa ei ole mitään vikaa ja porukka on sopiva.
Pori 25.10.
(L6): Hopeadivisioonassa starttaava Shooting Steel on tehnyt kohtuullisen hyviä juoksuja lukuunottamatta viimeistä Vermon starttia. Nyt vastus on selvästi helpompi kuin edellisissä. Lähtöön on osunut nopeat avaajat sisäradoille, joten avauksesta tullee reipas. Nipa on kovaa lähtevistä uloimpana, joten juoksupaikkaa on vaikea ennakoida. Alussa annetaan mennä parisataa metriä ja katsotaan sitten missä ollaan. Beboper on oikeutettu suosikki, mutta seuraavista sijoista käydään tasainen kamppailu. Juoksun onnistuessa (keulassa tai hyvän hevosen selässä) Nipa sijoittuu totoon.
Vermo 11.10.
(L7): Shooting Steel starttaa kivenkovassa seurassa. Ori oli lievä pettymys Teivossa, joten suuria odotuksia ei ole tänään. Lähtöpaikkana rata yhdeksän on hyvä ja uskon Nipan vähän parantavan edellisestä startista. Rahasijaan olisin tässä tehtävässä tyytyväinen.
Teivo 7.10.
(L5): Playmate on ollut tosi hyvän oloinen treenissä. Takarivin lähtöpaikka on nopealle lähtijälle miinusta, mutta 9-radalta tamma saa ainakin suojajuoksun. Jos lopussa tulee tilaa, niin Milli taistelee voitosta.
(L6): Platoonin osallistuminen on vielä epävarmaa. Ori ravaa hyvin, mutta koko vuoden ongelmia aiheuttanut etujalka on kerännyt nestettä Killerin startin jälkeen. Osallistuessaankin Platoonin tehtävä suljetulta paikalta näyttää hankalalta, enkä usko aivan kärkisijoitukseen. Original saanee tässä helpomman juoksun. Lähdön ykkössuosikki lähtee aikaisin kiertämään ja tämän selässä olisi hyvä matkata. Totosija tähtäimessä.
Jyväskylä 29.9.
(L6): Platoon Sergeant oli hyvä sairastauon jälkeen Teivossa, mutta epäonnistui täysin viimeksi Mikkelissä. Hevonen on ollut startin jälkeen normaali ja uskonkin ongelmana Mikkelissä olleen liian kevyt balanssi. Luotan Platooniin edelleen ja tänään ajetaan voitosta.
(L7): Millstone's Original on ollut epäonninen rata-arvonnoissa. Kahden 8. radan jälkeen tuli rata 12. Ruuna on hyvässä kunnossa ja nousee noistakin asemista toton tuntumaan. Kovan matkavauhdin jälkeen jopa korkeammallekin.
Teivo 27.9.
(L5): Shooting Steel on ollut hyvä viimeisissä starteissaan. Kultadivisioonassa vastassa on kuitenkin eri tason hevoset kuin aiemmin. Lähtöpaikka on hyvä, josta yritämme saada vetävän selän. Nipalle olisi parasta, jos matkavauhti olisi reipasta. Tällöin meillä on mahdollisuudet mielestäni totoon.
Teivo 23.9.
(L4): Barflyn ongelmana on ollut viimeisissä polviin lyönti. Tähän starttiin tammalta riisutaan kengät pois ja laitetaan päätanko. Toivotaan, että muutokset auttavat. Barfly ei ole mielestäni niin huono kuin taulu antaa ymmärtää, mutta tänään tamma on täysi arvoitus.
(L5): Playmaten kunnossa ei ole mitään vikaa. Tamma on vain tarkka juoksupaikasta ja viimeiset startit ovat epäonnistuneet. Kohtuulliselta lähtöpaikalta on mahdollista saada hyvä juoksu, jolloin Milli nousee totoon.
(L7): Sunshine palaa sairaslomalta. Tamma on treenannut kohtuullisesti, mutta tänään seura on tauon jälkeiseksi startiksi liian kova. Rahasija on jo hyvä tavoite, mutta pääasia on ehjä juoksu.
Mikkeli 21.9.
(L4): Platoon Sergeant oli ensimmäisessä tauon jälkeisessä startissa asiallinen. Kaikki on ollut startin jälkeen kunnossa ja tänään ajetaan voitosta. Vastus on sopiva ja ehjällä juoksulla oriin kuuluu voittaa.
Seinäjoki 15.9.
(L5): Playmate on asiallisessa kunnossa ja kakkosradalta on lupa odottaa menestystä. Lähdössä on monta viime aikoina hyvin mennyttä hevosta, joten juoksunkulku ratkaisee. Millillä yritetään keulaan, josta tamma on mukana voittotaistossa.
(L7): Original on tehnyt hyvät juoksut edellisissä starteissa. Lähtöjä on tullut liiankin tiheään tahtiin, joten tänään otetaan takarivistä rauhallisesti. Selässä ajetaan ja kiritään vasta viimeisellä puolikkaalla. Tällä taktiikalla ilman hyvää tuuria tavoitellaan korotettua rahasijaa.
Jokimaa 11.9.
(L3): Barfly aristi viimeksi Mikkelissä etujalkaa. Mitään vikaa jalasta ei kuitenkaan "kotikonstein" löytynyt. Treenissä tamma on ollut normaali ja ravannut hyvin. Hieman epävarmoin ajatuksin tähän starttiin mennään ja menestymistä on vaikea arvioida. Lämmitys kannattaa seurata tämän osalta tarkasti. Kaiken ollessa kunnossa Barfly kykynee nousemaan toton tuntumaan
(L7): Shooting Steel on ollut edellisissä starteissa hyvä. Tänään ori ottaa alussa johtopaikan ja ilman kovaa prässiä myös pitää keulan maaliin saakka. Samassa lähdössä kilpailevalle Originalille kärkihevoset ovat liian kovia. Menestyminen vaatisi matkalla selvää ylivauhtia, jota tässä tuskin tulee. Rahasija olisi hyvä saavutus heikolta lähtöpaikalta.
Lappeenranta 7.9.
(L4): Millstone's Original starttaa mailin ryhmässä. Etukäteisasetelmat ovat heikot, sillä lähtörata on liian ulkona. Riku jää lähdössä hännille ja menestymiseen vaadittaisiin kovaa matkavauhtia. Rahasijalle ruuna varmaan tasaisuudellaan kuitenkin nousee. Playmate jää pois, koska Antti on sairastunut. 
Teivo 2.9.
(L6): Shooting Steel on selkeästi nousukunnossa, kun on päästy kilpailemaan hieman tiheämmin ja uskon oriin edelleen parantavan. Tänään porukka on huomattavsti "arkisempi" kuin edellisissä starteissaj joten menestymismahdollissuudet ovat olemassa. Heikko lähtöpaikka tietysti saattaa merkitä liian paljon kiertämistä voittoa ajatellen, mutta uskon Nipan nousevanjoka tapauksessa toton tuntumaan ja vetävän selän saadessaan voittotaistoon.
(L7): Platoon tekee kolmannen yrityksen kilparadoille tänä vuonna. Ori on treenannut hyvin, mutta kovatempoisia harjoituksia ei ole takana kuin yksi. Siinä Platoon tuntui todella hyvältä, joten melko luottavaisena lähdemme starttiin. Platoonillekin arvottiin synkkä lähtöpaikka, josta tarvitaan tuuria. Tänään ei ajeta pitkää kiriä, vaan yritetään mennä selässä mahdollisimman pitkään. Uskotaan, että "kolmas kerta toden sanoo".
Mikkeli 28.8.
(L1): Duracell on treenissä mennyt hyvin jo kauan, mutta raviradalla ei hermot pidä. Yhtään laukatonta starttia ei ole vielä tullut. Tänään nähdään saako Antti tamman keskittymään juoksemiseen. Ainoa tavoite on ehjä juoksu.
(L3): Barfly on tehnyt tasaisia suorituksia, lukuunottamatta edellistä starttia, jossa tuli lähtölaukka voltin viitosradalta. Tamma lähtee hyvin liikkeelle ja saa tässä hyvän juoksun. Totosija on tarjolla.
(L6): Original on tehnyt tasaista jälkeä kovissa lähdöissä. Tänään porukka on ehkä hivenen helpompi kuin edellisissä. Odotukset ovat korotetuille rahoille ja raskaalla kelillä jopa totosijalle.
Teivo 26.8.
(L7): Shooting Steel on ollut kohtuullinen viimeisissä starteissaan, mutta juoksunkulut ovat olleet vastaan. Tänään takamatkalta ori saanee hyvän selkäjuoksun, eikä paalullakaan ole kovin montaa kierrettävää. Edellytykset onnistuneeseen juoksuun ovat siis olemassa ja silloin Nipa on mielestäni totossa.
Mikkeli 21.9.
(L5): Playmate juoksee ylisarjassa tavoitteena ennätyksen ajaminen. Tamma on paras keulasta, jonne Antti epäilemättä yrittää. Keulasta odotan voittoa, mutta kuolemanpaikalta Milli ei voita. Säätiedotus tosin lupaa huonoa, joten taktiikka saattaa sen vuoksi muuttua.
(L7): Original on ollut hyvä nyt muutamassa viimeisessä startissa. Jälleen on kova lähtö, jossa menestyminen vaatisi ylivauhtista juoksua. Normaalijuoksulla Riku on sijoilla 3-5. 
Jyväskylä 14.8.
(L9): Tammasarjassa kilpailee melko tasainen porukka. Barflylle on osunut vaikea lähtörata, josta ei ole välttämättä luvassa kovin hyvää juoksua. Tamma on ravivarma ja uskon sen kyllä lähtevän vitosradaltakin ravia. Barfly on parantanut otteitaan joka startissa, mutta toisaalta se on saanut hyviä juoksuja ilman kiertelyä. Tänään on odotettavissa kiertämistä, joten en usko aivan kärkisijoihin.
Seinäjoki 11.8.
(L3): Shooting Steelille tuli jälleen turhan pitkä starttiväli tulehtuneen haavan vuoksi, mutta ori on selvästi nousukunnossa ja voittaa lähiaikoina. Tänään seura on sopiva ja pahin vastustaja on joutunut takariviin. Ainakin totosijalle Nipa nousee. Originalille annetaan suojajuoksu ylisarjassa ja rahasija on hyvä tavoite.
Kaustinen 26.7.
(L3): Playmate on asiallisessa kunnossa. Jos Milli saa pidettyä johtopaikan, niin siitä tamma taistelee voitosta. Joka tapauksessa odotan Playmatelta totosijaa.
Kouvola 24.7.
(L5): Original teki Suonenjoella kauden parhaan juoksunsa, vaikka jäikin neljänneksi. Parempaan suuntaan siis toivattavasti ollaan menossa. Ruuna on edelleen pieni arvoitus, joten voittoon en jaksa uskoa. Lähtö on kuitenkin tasaisen näköinen, joten Riku voisi nousta totoon.
Teivo 22.7.
(L2): Barflylla oli pieniä ongelmia kaarteissa edellisessä startissa. Tamma on nyt uudessa etukengässä, joka toivottavasti auttaa. Takarivin lähtöpaikka on kuitenkin hyvälle lähtijälle selvä miinus, joten sijoitus toton tuntumaan on sopiva tavoite.
(L4): Sunshine laukkasi Mikkelissä kovassa vauhdissa viimeisessä kaarteessa. Selvää syytä laukkaan ei ollut ja tamma on treenissä ollut normaali. Tässä lähdössä Sunshine kamppailee ehjällä juoksulla sijoituksista 2-4.
Suonenjoki 13.7.
(L7): Mansikka-ajossa starttaavat Shooting Steel, Wille's Logger ja Millstone's Original. Shooting Steel lähtee lujaa ja saanee lähdössä keulat, josta johtaa toivottavasti maaliin saakka. Tallin toiset osallistujat kamppailevat sijoista 4-6.
(L9): Tas Prelude oli lyhyellä hoitotauolla, jonka jälkeen ruuna on mennyt treeneissä todella hyvin. Pienillä varústemuutoksilla uskon myös lähtölaukkaongelman selvinneen. Ravia mennessään Tassu nousee takarivistä huolimatta kärkikolmikkoon.
Vaasa 12.7.
(L5): Playmate starttaa unelmapaikalta tammadivisioonassa. Antti panostaa lähtöön ja uskon Millin pitävän johtopaikan, josta johdetaan kauan, toivottavasti maaliin saakka.
(L11): Barflylle osui yönmusta lähtöpaikka Hippoksen Tammasarjaan. Pikkutamma ei ole vielä valmis pitkiin kiertelyihin, joten rahasija on sopiva tavoite tässä tehtävässä.
Mikkeli 3.7.
(L4): Playmate alkaa olla parhaimmillaan ja menestystä odotellaan seuraavissa starteissa. Tänään on maililla takarivi, joten tamma on muiden armoilla. Juoksun onnistuessa kolmen joukkoon.
(L5): Wille's Helenin iskukyvystä ei saatu Kuopiossa varmuutta, koska tamma otti useita lyhyitä laukkoja. Toivotaan, että tänään Helen menee koko matkan ravia, jolloin se voisi olla rahasijalla.
(L7): Original on ollut kehno vuoden kaikissa starteissa. Syytä vaisuuteen ei ole edelleenkään löydetty, joten kovahkossa lähdössä ei ole menestystä odotettavissa.
Kuopio 27.6.
(L10): Wille's Helenillä on maililla rata 12. Tamma ei ole mikään "kiertäjätyyppi", joten tavoitteena on tänään vain ehjä juoksu.
Mikkeli 26.6.
(L6): Lyhyessä ryhmässä starttaavat Millstone's Sunshine ja Wille's Logger. Sanilla on hyvä lähtöpaikka, mutta tamma ei siitä hitaana lähtijänä paljon hyödy. Loggerille osui jälleen takarivi, joten sekin jää alussa hännille. Mikkelin lyhyellä loppusuoralla ei ehdi enää paljon sijoitusta parantaa. Molemmilla on näin odotettavissa keskivaiheen sijoituksia.
(L8): Barflyn odotan parantavan tähän starttiin, koska kauden avauksen jälkeen ei ilmennyt mitään negatiivista. Tamma lähtee hyvin ja saanee johtopaikan kolmosradalta. Siitä pikkutamma johtaa kauan, toivottavasti maaliin saakka. Lähdön suosikki on Platoonin osaomistajan Pertti Postarin Daylight Hip, jolle toivotamme myös onnistumista Teivon laukkastartin jälkeen.
Vermo 25.6.
(L5): Playmaten jalkaa jouduttiin  hoitamaan epäonnistuneen Lahden startin jälkeen. Kaikki pitäisi nyt olla kunnossa ja tamma on ollut viimeistelyharjoituksissa hyvä. Lähtöpaikka on nopealle lähtijälle hyvä, mutta keulaan pyrkii sisäpuolelta myös lähdön ykkössuosikki. Yritämme siitä huolimatta lähteä lujaa ja päästä piikkiin, koska Playmate on keulajuoksulla paras. Johtopaikalta odotan Milliä totosijalle, takaa sijoja 4-5.
(L8): Originalia ei päästy valmistelemaan starttiin normaalisti kaviovaivan vuoksi. Kavio on nyt kuitenkin kunnossa, mutta aivan parhaillaan ruuna ei ole. Korotettuun rahasijaan ollaan tyytyväisiä tänään.
Killeri 16.6.
(L7): Millstone's Sunshine palaa pitkältä tauolta. Tamma ei ole vielä parhaimmillaan ja matkakin on tänään liian lyhyt. Suuria menestymistoiveita ei ole, ehjä juoksu riittää.
(L10): Millstone's Barfly palaa myös pitkältä tauolta. Viime syksynä Barfly oli hieman vino jokaisessa startissa, eikä menestystä sen vuoksi tullut. Talven aikana tamma on vahvistunut ja odotan sen tänä kesänä pärjäävän. Ensimmäinen startti on tietysti aina vähän arvoitus, mutta juoksun onnistuessa Barfly voi pärjätä jo tänään.
Mikkeli 5.6.
(L7): Shooting Steelillä on ajettu pitkillä starttiväleillä ja haettu suojajuoksuja. Näin on haluttu säästää etujalkoja, jotka ovat olleet jo vuosia oriin ongelmana. Nyt Nipan terveustilanne on hyvä ja harjoitukset ovat sujuneet suunnitelmien mukaan. Ori juoksee tänään ensimmäistä kertaa sen normaalissa kilpakengässä eli kaikissa jaloissa on alumiinikengät. Tähän starttiin lähdetäänkin siis tosi mielessä. Nipa lähtee lujaa ja alussa yritetään keulaan, huolimatta siitä, että sisäpuolella on nopea lähtijä. Keulapaikan saadessamme, siitä myös ajetaan ellei vauhti mene täysin älyttömäksi. Ylivauhdin vaara lähdössä on olemassa, mutta maltillisella vauhdinjaolla odotan Nipaa voittokamppailuun.
Jyväskylä 2.6.
(L5): Logger on ollut treenissä hyvän oloinen. Laitumella olo tekee selvästi hyvää hivenen kuumaluonteiselle ruunalle. Huonot lähtöpaikat vainoavat vain edelleen. Maililla radalta seitsemän ei ole helppoa ehtiä, mutta ilman lähtölaukkaa Logger nousee sieltäkin korkealle. Totosija tähtäimessä.
Suonenjoki 25.5.
(L3): Originalin takkuisesti alkanut kausi jatkuu kotiradalla. Vastus on tällä kertaa hieman helpompi, joten menestystä luulisi tulevan. Ruuna on siirretty mäkitreeniin Shooting Steelin hiittikaveriksi. Mielestäni Riku onkin viimeviikkoina parantanut otteitaan. Voittoa siis haetaan takamatkasta huolimatta.
Teivo 20.5.
(L2): Helen on ollut treenissä aivan asiallinen. Startit ovat kuitenkin menneet täysin "penkin alle". Viimeksikin laukkasi ilman mitään näkyvää syytä. Tänään tavoitteena on ainoastaan ehjä juoksu.
Mikkeli 9.5.
(L6): Logger on joka kerran ravia mennessään tehnyt hyviä juoksuja. Heikot lähtöpaikat vain vainoavat ruunaa. Tänään on jälleen maililla rata 8. Mikkelin lyhyellä loppusuoralla harvoin takaa ehditään, joten voittotaistoon tuskin on asiaa. Veikataan Loggeria sijoille 3-5.
Jokimaa 8.5.
(L4):Playmate on huonoilta lähtöpaikoilta jäänyt kauden molemmissa starteissaan pussiin. Arpaonni on jälleen heittänyt tamman takariviin. Lähdössä on kyvyiltään yksi yli muiden, mutta seuraavista sijoista Millikin ottelee juoksun onnistuessa.
(L7): Original ei ole vakuuttanut kauden starteissaan, eikä ruuna tunnu vieläkään erityisen hyvältä. Tänään päästään ajemaan kengittä, joka parantaa ruunan ravia. Tuskin se kuitenkaan niin paljoa vaikuttaa, että Originalia tarvittaisiin peleissä. Veikataan Rikua sijoille 4-5.
Teivo 29.4.
(L5): Wille's Logger on asiallisessa kunnossa. Mailin matkalla uloin lähtörata vie kuitenkin mahdollisuudet kärkisijoihin. Tasaisessa lähdössä rahasija tyydyttää.
(L7): Shooting Steelille tuli myös rata kahdeksan. Ori lähtee tarvittaessa todella lujaa ja Ari varmaan löytää paikan parijonosta. Lähtö on mielestäni edellisstarttia helpompi, joten uskon Nipan nousevan totosijalle.
Kuopio 25.4.
(L1): Tas Prelude on hyvässä kunnossa ja pystyy pärjäämään tässä tehtävässä. Ilman laukkaa odotan Tassua voittotaistoon.
(L7): Playmate teki hyvän juoksun kauden aloituksessaan. Valitettavasti tammalla on jälleen takarivi, joten aivan kärkisijoihin tarvitaan tuuria. Sijat 3-5 ovat normaalijuoksulla todennäköisiä.
Jokimaa 18.4.
(L6): Platoon on parantanut otteitaan päivä päivältä päästyään eroon pikkuvaivoista. Tänään on kovan puoleinen lähtö ja huono lähtöpaikka, joten emme lähde ajamaan voitosta "veren maku suussa". Kärkiporukkaan ori varmasti onnistuneella juoksulla nousee.
(L7): Shooting Steel palaa sairastauolta. Startti otetaan rauhallisesti ja yritetään saada suojajuoksu. Menestymispaineita ei vielä tässä startissa ole, ehjä juoksu riittää.
Kuopio 17.4.
(L5): Wille's Helen ei ole tehnyt sairastauon jälkeen vielä yhtään kunnollista starttia. Tamma on ravannut hyvin, muttei ole tullut starteissa loppuun saakka. Syytä heikkoihin suorituksiin ei ole löytynyt. Tänään lähdetäänkin matalalla profiililla hakemaan vain ehjää suoritusta.
Jokimaa 3.4.
(L2): Tassu aloittaa kilpailu-uransa tänään. Ruunaa on saatu treenata normaalisti eikä ongelmia ole ollut pitkään aikaan. Rutiinilähdössä Teivossa Tassu teki hyvän juoksun ja osoitti kunnon kestävän raskaammankin reissun. Nollasarjat ovat aina arvaamattomia, joten sijoitusta en lähde veikkaamaan. Tavoitteena on ehjä juoksu, jolloin Tassu pystyy menemään 19-vauhtia.
(L4): Riku ei ole vakuuttanut kauden alkustarteissaan. Nyt piristystä haetaan kuskinvaihdoksella. Vastustajista kautensa aloittava Fargo ainakin lienee liian kova vastus.
(L6): Playmate yrittää kauden aloitusta toisen kerran. Joensuusta jouduttiin jäämään pois potkusta tulleen lievän takajalan oireilun vuoksi. Lähtö on kovin tasaisen näköinen paperilla. Meidän mahdollisuudet menevät huonoon lähtöpaikkaan, josta joudutaan varmaan kiertämään liikaa. Rahasijaan olen tässä startissa tyytyväinen.

Jokimaa 27.3.
(L6): Loggerille tuli hieman liian pitkä starttiväli kaviopaiseen takia. Starttiin valmistautuminen on heikohkoista olosuhteista huolimatta sujunut lähes normaalisti. Seura on tänään sopiva, mutta mahdollisuuksia heikentää takarivin lähtöpaikka.  Odotan joka tapauksessa ruunan nousevan toton tuntumaan ja tuurien käydessä juoksun suhteen taistellaan jopa voitosta.
Teivo 18.3.
(L7): Origanal starttaa paalulta lähdössä, jossa takamatkalla on kovia hevosia Incognito Kempin johdolla. Meidän mahdollisuudet ratkeavat aika paljon lähtökiihdytyksessä. Voltin vitosrata ei tietysti tehtävää helpota. Jos Riku pääsee edes kohtuullisella vauhdilla liikkeelle, on totosija ulottuvilla.
Jyväskylä 9.3.
(L7): Riku on saanut pari starttia alle ja alkaa olla siinä iskussa, että voi jo voittaakin. Porukka on tänään ehkä hieman helpompi kuin edellisissä starteissa. Ykkösrata saattaa muodostua hitaalle lähtijälle kompastuskiveksi, mutta ilman pussiin jäämistä Riku on voittotaistelussa.
Vermo 26.2.
(L5): Platoon aloittaa kovatasoisessa Derbyrevanssissa. Ori on treenannut erittäin hyvin ja uskon sen olevan hyvässä iskussa heti ensimmäisessä startissa. Tauon jälkeen on luonnollisesti normaalia enemmän epävarmuustekijöitä ja huono lähtöpaikka vielä vaikeuttaa tehtävää, mutta kärkiporukkaan joka tapauksessa odotan Platoonia. Toivotaan ylivauhtista juoksua, jolloin takaakin voi ehtiä vaikka ......
(L8): Logger kilpailee hienossa vireessä. Ruunan mieliala tosin vähän vaihtelee. Huonona päivänä ei lähtötouhuista tule mitään, mutta hyvänä päivänä Logger on itse varmuus myös startissa. Näitä hyviä päiviä on onneksi osunut huonoja useammin. Toivotaan, että tänään Loggerille osuu myös hyvä päivä. Suursuosikin poisjäännin myötä meidän osakkeemme voiton suhteen paranivat, eikä normaalia pitempi matkakaan tuota ongelmia. Varoimme keulapaikkaa ensimmäisissä starteissa, mutta ruuna osoitti viimeksi Kouvolassa, että aivan turhaan. Keulastakin voidaan siis tarvittaessa ajaa, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä, koska ruuna kirii myös takaa. Luottavaisin mielin lähdetään ajamaan voitosta.
Teivo 25.2.
(L7): Millstone's Original aloitti kauden vajaa kaksi viikkoa sitten Kuopiossa. Suunniteltua suojajuoksua ei saatu, vaan ruuna ajautui kuolemanpaikalle. Suoritus oli siihen nähden kohtuullinen. Tänään Riku juoksee reippaassa ylisarjassa ja vastus on kova. Pyrimme edelleen ajamaan selässä ja kirimään vasta loppupuolikkaalla. Sijoitukseen 3-4 olen tyytyväinen.
(L10): Helen sai vihdoinkin periaatteessa hyvän lähtöpaikan. Tällä tarkoitan sitä, että autolähdössä tammalla on melkoinen laukkariski ykkösradalta. Helen on selvästi tauluaan paremmassa kunnossa ja ravia mennessään on tässä porukassa korkealla. Toivotaan, että tamma lähtee ravia ja saa hyvän selän, jolloin kirii kärkikamppailuun.
Kouvola 13.2.
(L4): Helenin taulu on mennyt heikkoon kuntoon, eikä tamma ole tämän vuoksi päässyt starttaamaan siellä missä olisin halunnut. Tänään ollaan selvässä ylisarjassa ja yritetään saada ennen kaikkea ehjä juoksu. Ajetaan kiertelemättä parijonossa ja tyytyväisiä ollaan rahasijaan.
(L6): Logger on hyvällä paikalla ja saa hyvän juoksupaikan, mikäli lähtee ravia. Lähdössä on pari kovaa kilpakumppania, mutta ainakin kolmostilaan ruuna juoksun onnistuessa kykenee.

Kuopio 11.2.
(L7): Original aloittaa kautensa. Ruunalla pidettiin kunnon tauko pitkän kauden jälkeen. Treenissä Riku on mennyt ihan hyvin, mutta terävyyttä varmasti vielä tähän starttiin puuttuu. Lähdössä on monta voittoon kykenevää hevosta. Startista saattaa tulla ylivauhtinen, koska moni hyvin mennyt hevonen on joutunut huonolle lähtöpaikalle. Kenttä siis saattaa lopussa kääntyä ja mahdollisuudet yllätykseen ovat olemassa. Me tulemme ajamaan tänään "passiivisesti" ja seurailemme parijonossa. Ylivauhtisella juoksulla Rikukin noussee toton tuntumaan.
Teivo 8.2.
(L9): Logger starttaa nappisarjassa ja rata-arvonnassakin on käynty tuurit. Tehtävä näyttää kaikin puolin sopivalta, kun ennakkoon pahin kilpakumppanikin on takarivissä. Valmistautumaan on päästy normaalisti ja Logger on tuntunut hyvältä. Tähän saakka ruunalle on haettu selkäjuoksuja, mutta huomenna taktiikka saattaa muuttua. Keulaan yritetään ja maililla siitä myös ajetaan. Odotukset ovat korkealla ja uskon Loggerin taistelevan lähdön voitosta.
Seinäjoki 24.1.
(L7): Shooting Steel on nousukunnossa. Ori ravaa erinomaisesti ja on muutenkin pirteän oloinen. Starttiväli venähti liian pitkäksi, joten olemme kilpailemista ajatellen alkuasetelmissa. Tänään ajetaan rauhallinen valmistautumisstartti suurempiin tehtäviin. Tavoitteena on saada selkäjuoksu ja kiriä vasta loppusuoralla mikäli tilaa tulee. Voittoa ei siis haeta "veren maku suussa". Olisin tyytyväinen totosijaan.
Lahti 23.1.
(L4): Wille's Logger on treenannut pakkastauon jälkeen hyvin. Lähtö on mielestäni erittäin tasainen ja selvää suosikkia on vaikea nimetä. Eturivistä olisin tässä porukassa odottanut Loggerilta voittoa, mutta takarivin paikka heikentää jonkin verran mahdollisuuksia. Juoksun kulku tasaisessa lähdössä ratkaisee. Joka tapauksessa Loggerin pitäisi olla toton tuntumassa ja pienellä onnella taistella voitosta.



VUOSI 2002


Teivo 17.12.2002
(L4): Playmaten suorituksissa ei ole ollut viime starteissa paljon kehumista. Viimeksi tamma tuntui lämmityksessä aivan hyvältä, mutta ensi kertaa lappujen kanssa ajetussa startissa ei "jarruja" löytynyt ensimmäiseen kaarteeseen mennessä ja harmittava laukka tuli keulapaikalta. Tehtävää vaikeuttaa tänään lisäksi huono lähtörata, joten aivan kärkeen tuskin noustaan ehjälläkään juoksulla.
Kouvola 8.12.2002
(L4): Shooting Steel palaa pitkältä tauolta tositoimiin. "Nipa" on luokaltaan ja fysiikaltaan meidän tallin hevosista aivan omassa sarjassaan. Vaivoista kärsinyt ori on kestänyt treenin hyvin ja tämän startin suurin mielenkiinto onkin jalan kestäminen kilpailuvauhdissa. Blend Back on tietysti kunnioitettava vastustaja, mutta seuraavista sijoista Shooting Steel taistelee varovaisellakin ajotaktiikalla. 
Teivo 30.11.2002
(L5): Platoon Sergeant on valmiina toisella radalla, josta voi rauhassa tarkkailla tilannetta. Takamatkalta on tietysti aina vaikea tulla kovissa 75-lähdöissä, mutta nyt paalulla ei ole poisjääntien jälkeen kuin neljä hevosta, joten paljon ei ole kierrettävää. Oriin kuuluu voittaa tämä lähtö.(L9): Playmate on ollut viimeisissä starteissaan pettymys, yksi vaihde on ollut kateissa. Tamma on tehnyt aina keulasta parhaat juoksunsa ja nyt sinne voisi olla juoksuradalta mahdollisuus. Lähdössä on muutama hienosti mennyt hevonen, joiden lyöminen vaatisi Playmatelta selvää parantamista edellisistä. Ilman petrausta tamma taistelee sijoista 3-5.
Vermo 20.11.2002
(L7): Platoon Sergeant starttaa oikeutetusti suosikkina V5-lähdössä. Ori on Kasvattajakruunun jälkeen pitänyt syysloman, jona aikana on kovasti virkistynyt. Viime viikot hevonen on tuntunut "lähes liian" hyvältä. Lähtöpaikkana ykkösrata sisältää pienen pussiin juuttumisen vaaran, mutta uskon Antin selviävän nopeasti väljemmille vesille ja hakevan aikaisessa vaiheessa johtopaikan. Porukka on nyt niin sopiva, että kakkonenkin on tappio.
Kuopio 15.11.2002
(L2): Riverside Dream palaa sairastauolta. Treenit on menneet mukavasti ja kaikki on kunnossa. Tämä on valmistautumisstartti viikon päästä ajettaviin Kasvattaja-ajon karsintoihin. Tavoitteena on saada "nätti" startti alle, joten huonolta lähtöpaikalta ajetaan parijonossa ja tehdään vain lyhyt loppukiri. Menestyminen riippuu siis paljon juoksunkulusta. Ainakin toton tuntumaan tamma varmaan nousee.
(L6): Wille's Helen kärsi koko kesän voimakkaasta allergiasta eikä kilpailemiseen ollut mitään mahdollisuuksia. Pikkutamma on nyt nousemassa hyvään kuntoon ja menestyy lähiaikoina. Tänään surkea lähtöpaikka vie voittotoiveet, koska Helen olisi selkeästi paras keulasta. Korotettuun rahaan ollaan tyytyväisiä.
Kouvola 14.11.2002
(L4): Millstone's Playmate pääsee lähtemään suursuosikki Queenstown Laukon takaa. Tamma seuraa suosikkia korkealle ja lopussa mahdollisuuden saatuaan vaikka voittoon. Wille's Logger teki komean aloituksen tallissani voittamalla heti ensimmäisen starttinsa. Ruuna on erittäin nopean oloinen, mutta hivenen epävarma ensiaskeleilla. Taktiikkaa on tämän vuoksi mahdoton tähän ensimmäiseen volttilähtöön laatia. Askelmerkkien osuessa kohdalleen ruuna saattaa ottaa johtopaikan, jolloin lähtö saa aivan uudenlaisen luonteen. Takaa Logger tuskin pystyy haastamaan "piikki-selkä" paria.
Kuopio 25.10.2002
Valmennusolosuhteet ovat olleet pari viikkoa heikot. Kaikki tiet ovat umpijäässä, joten starttiin valmistautuminen on jäänyt puutteelliseksi. Sama tilanne lienee kaikilla savolaisilla. "Etelän" hevoset saavat tästä etua, joka kannattanee huomioida peleissä.

(L4): Tallista ovat tulessa Millstone's Playmate ja Wille's Logger. Playmate olisi paras keulasta, mutta sinne ei liene nyt asiaa kun sisäpuolella on muutama nopea avaaja. Takaa tamma tuskin nousee aivan kärkeen, joten odotellaan sijoja 3-5. Logger tuli talliin syksyllä laitumella vietetyn kesäloman jälkeen. Ruuna on treenannut aivan hyvin. Odotukset eivät ole sijoituksen osalta ensimmäisessä startissa korkealla. Lähtöpaikka on kuumanoloiselle ruunalle hyvä, kun päästään liikkeelle ykkössuosikin takaa. Toivotaan, että Logger tekee ehjän juoksun ja tulee selässä "juoksemalla" maaliin.

(L7): Millstone's Original on ollut viimeisissä starteissaan tasapaksu. Parhaimmillaan ollessaan ruuna pystyy kiertämään tässä porukassa vaikka voittoon. Piristystä haetaan kärryille tehtävällä "varustemuutoksella" Antin hypätessä puikkoihin. Original on tehnyt hyvän pitkän kauden ja talvitauko alkaa olla ajankohtainen. Tauko alkaa tänään, jos viimeinen vaihde edelleen puuttuu.


Turku 5.10.2002
(L1): Platoon Sergeant on saanut Kasvattaja-kruunun karsinnassa ensimmäisen kerran minulla ollessa hyvän lähtöradan. Vastus on kova, kuten ikäluokkakilpailussa pitääkin. Kriterium-voittaja Hot Looking on hyvänä päivänään liian kova vastus, mutta seuraavista sijoista Platoon varmasti taistelee. Tavoitteena on kärkipään sijoitus, jolloin finaaliin saadaan hyvä rata.
Teivo 24.9.2002
(L7): Samassa lähdössä starttaavat Millstone's Sunshine / Jukka Pitkänen ja Platoon Sergeant / Antti Teivainen. Sunshine ei ole parhaimmillaan mailin matkalla, mutta hevoselle oli pakko saada välistartti ennen Turun V75-raveja. Odotellaan tamman tekevän ehjän juoksun, jolloin mahdollisuudet ovat sijoille 4-5. Platoon on parantanut päivä päivältä, mutta valitettavasti juoksut ovat menneet tähän asti täydellisesti pieleen. Tänään on jälleen vaarana tulla raskas juoksu huonolta lähtöpaikalta. Silti odotan Platoonin olevan omistani korkeammalla. Lähdön onnistuessa ei voittokaan tulisi yllätyksenä.