Tallikommentit

VUOSI 2008


Kuopio 27.12.
(L6): Indigo Steel palaa kaviopaiseen hoidon takia pidetyltä sairaslomalta. Ruuna on ollut jo muutamia viikkoja täydessä treenissä ja viimeistelyharjoituksetkin ovat sujuneet normaalisti. Taukoa suurempi huolenaihe on alkuviikosta talliin ilmaantunut virustauti. Indigossa ei ole ollut vielä mitään merkkejä tartunnasta, mutta "muhimassa" sairaus saattaa olla. Peliprosentit ovat tämän vuoksi aivan liian korkeat.
Lahti 20.12.
(L5): Gainer teki viimeksi Vermossa hyvän suorituksen keulasta. Tänään takarivi on iso miinus. Ori ei pääse käyttämään lähtönopeuttaan ja takaa kiriminen on edelleen kysymysmerkki. Gainer on hyvässä kunnossa, mutta suoritukset ovat ailahdelleet niin paljon, että menestymistä on mahdoton arvioida.
Kouvola 18.12.
(L5): Volantin laukka viimeksi Kuopiossa menee valmentajan "piikkiin" väärän kengityksen vuoksi. Ruuna on asiallisessa kunnossa ja jaksaa pitää reipasta vauhtia. Volant ei kestä alussa kiinniottoa, joten takarivistä saattaa tulla ongelmia, mikäli edeltä lähtevä ei pääse kunnolla liikkeelle. Odotan ruunalta hyvää suoritusta, mutta lähdössä on pari sen verran hyvin mennyttä hevosta, että voitto tulisi pienenä yllätyksenä.
Vermo 7.12.
(L2): BWT Greenlight on parantanut jokaisessa startissa. Volttilähetys on pieni arvoitus, mutta sen sujuessa odotan ruunaa kärkikamppailuun.
(L4): Gainer on ollut huono kaikissa tauon jälkeisissä starteissa. Ori sai viimeksi tehdä keulassa oman juoksunsa, mutta ei lopussa taistellut yhtään. Parantaa pitäisi kovasti voittaakseen.
(L9): Brien Blend teki viimeksi Teräsmiesliigassa hienon juoksun. Kengityksen kanssa on edelleen hankaluuksia, sillä en ole onnistunut löytämään ruunalle sopivaa talvikenkää. Tänään on jälleen kokeilussa uusi "viritys", mutta sen toimivuus nähdään sitten radalla. Lähtö on muutenkin vaativan näköinen, sillä takaa ei ole koskaan helppo tulla ja nyt on vielä paalulla asiallisesti menneitä hevosia. Kärkisijat tulisivat tällä kertaa yllätyksenä.

Vermo 19.11.
(L6): Briend Blendin vaisuus viimeisellä takasuoralla johtui siitä, ettei ruunalla ollut Kuopion "pöpperöisellä" radalla riittävästi pitoa. Brien on hyvässä kunnossa ja on tänään yllätysvalmis. Yritämme juoksuradalta keulajuoksua.
(L8): Gainerin tauolta paluussa Jokimaalla oli järjetön vastus. Nyt on startti takana ja tavallisia hevosia vastassa. Takamatkalta tulee aina kierrettävää, mutta juoksurata auttaa oriin kovimpia vastustajia parempaan juoksuasemaan. Voittotaistoon!
(L10): BWT Greenlight on vielä varsamainen, mutta paransi viimeksi huimasti Teivossa ja teki asiallisen loppukirin. Ehjällä juoksulla ruuna nousee korkealle.

Kuopio 6.11.
(L1): Volant oli oriina omapäinen ja sen vuoksi hevonen ruunattiin reilu kuukausi sitten. Volant on ollut viimeisen viikon ajan treenissä vaisun oloinen. En tiedä johtuuko se ruunauksesta vai jostain muusta. Tänään on lisäksi "yönmusta" lähtöpaikka, joten vaikea uskoa ihan kärkisijoituksiin.
(L5): Brien Blend oli viimeksi Vermossa etupolvien lievän rasittuman takia epävireinen. Jalat on hoidettu kuntoon ja ruuna on tuntunut sen jälkeen treenissä hyvältä. Kovasta vastuksesta huolimatta odotan Brieniä tototaistoon.
Kouvola 1.11.
(L7): Indigo Steelillä on takana epäonnistuminen edellisessä startissa. Kaikki pitäisi nyt olla kunnossa, mutta pieni arvoitus ruuna on, sillä mitään selkeää syytä Porin vaisuuteen ei löytynyt. Pääasia tänään olisi se, että Indigo pystyisi normaaliin suoritukseen. Sen pitäisi riittää ainakin toton tuntumaan ja kovien takahevosten juoksujen epäonnistuessa korkeammallekin.
Jokimaa 30.10.
(L8): Gainer palaa pitkältä tauolta asiallisessa kunnossa, mutta vastus on ensimmäiseen starttiin aivan liian kova.
Teivo 28.10.
(L10): BWT Greenlight laukkasi uran avausstartissa ilman mitään selvää syytä, joten tänään pääasia on saada ehjä startti.
Pori 25.10.
(L9): Indigo Steelillä ei ollut onnea rata-arvonnassa. Nopea ruuna kärsii kovasti takarivistä ja lisäksi kovimmat vastustajat lähtevät hyviltä paikoilta. Näistä asetelmista tarvitaan rutkasti tuuria, että ollaan edes totosijalla. Voitto olisi minulle nyt iso yllätys. 
Teivo 4.10.
(L2): Indigo Steelin tehtävät ovat koventuneet nopeasti, mutta ruunan esitykset ovat olleet niin vakuuttavia, että luottavaisena lähdemme Teivoon. Mitään ongelmia ei ole ollut ja lähtöpaikkakin on hyvä, joten odotan Indigon ottelevan voitosta.
(L6): Eagerillä on takana kaksi totaalista epäonnistumista. Lisäksi viikko sitten sattunut tapaturma kaviossa pakottaa käyttämään normaalista kilpailuvarustuksesta poikkeavasti kenkiä etujaloissa. Näistä huolimatta uskon oriin nousevan luokallaan kärkitaistoon, mutta voittaminen vaatisi tänään täydellisesti onnistunutta juoksunkulkua.
Seinäjoki 3.10.
(L5): Dragon's Ride on esittänyt treenissä hyviä otteita. Tamma starttaa nyt ensimmäistä kertaa tallistani, enkä sen vuoksi pysty arvioimaan kilpailuvirettä. Huonolta lähtöpaikalta haemme ehjää selkäjuoksua.
Kouvola 25.9.
(L1): BWT Greenlightilla ajetaan takarivistä passiivisella taktiikalla. Ensisijaisena tavoitteena on ehjä juoksu.
(L4): Indigo Steel on mennyt hienosti, mutta ruunalla on edelleen pieni balanssiongelma. Hevonen "hipaisee" kaarteessa takajalan vuohiseen. Sitä yritetään korjata tänään uudella etukengällä. Kokeilun takia Indigoon tulee suhtautua peleissä hieman varauksella.
(L9): Nimble palaa sairastauolta, eikä ole vielä terävimmillään. Rahasija on sopiva tavoite.
Kuopio 21.9.
(L2): Volant laukkasi Teivossa kiinniottoon. Ongelmaa yritetään korjata tässä startissa uudella kuolaimella. Mikäli se ei toimi, niin takarivistä on iso laukkariski. Joka tapauksessa takarivin sisärata on suuri haitta, jonka vuoksi kärkisijat jäävät varmaan haaveeksi.
Oulu 6.9.
(L4): Indigo Steel oli erinomainen viimeksi Vermossa. Kaikki on ollut kunnossa myös startin jälkeen. Pieni kysymysmerkki on turhan lyhyellä välillä tulleet startit. Näin tiiviisti ei ole koskaan ennen startattu, joten sen vaikutuksesta ruunan suoritukseen ei ole kokemusta. Normaalina ollessaan hyvältä lähtöpaikalta uskon Indigon johtavan lähtöä kauan, toivottavasti maaliin saakka.
(L7): Eagerillä on kaikki kunnossa ja lähdemme ajamaan voitosta.
Teivo 2.9.
(L1): Volant on vihdoinkin saamassa kilpailujuonesta kiinni. Ainoa ongelma oli viimeksi toisohjaisuus kaarteissa, josta johtui myös loppukaarteen laukka. Tänään varustukseen lisätään Murphy-lappu, sen toimiessa ori on tässä seurassa kärkihevosia.
Vermo 30.8.
(L6): Eager on ollut selvästi terävämpi Oulun startin jälkeen, eikä mitään ongelmia ole ollut. Luottavaisin mielin lähdemme matkaan.
(L9): Indigo Steel oli erinomainen viimeksi Killerillä. Hankalalta lähtöpaikalta juoksunkulku ratkaisee paljon, mutta uskon ruunan nykyvireessä olevan totosijalla kuolemanpaikaltakin.
Jyväskylä 23.8.
(L7): Indigo Steel on tehnyt tasaisen hyviä esityksiä koko kauden, mutta viimeinen rutistus on puuttunut. Sitä haetaan tähän starttiin balanssia keventämällä. Mikäli juoksu onnistuu hankalalta lähtöpaikalta, niin odotan ruunalta totosijaa.
Teivo 19.8.
(L5): Barfly ja Master palaavat sairastauolta ja tavoittelevat ylisarjassa rahasijoja.
Oulu 18.8.
(L8): Eager piti Suur-Hollolan jälkeen 5 viikkoa kesälomaa. Ori on ollut nyt 2 viikkoa kevyessä treenissä, johon on sisältynyt 4 rauhallista intervalliharjoitusta. Iivari on rennon oloinen ja ravaa mainiosti, mutta terävimmillään se ei tietenkään vielä ole. Tämä startti toimii valmisteluna SM-kisaan, joten haemme tasaista juoksua jossain muussa kuin kuolemanpaikalla. Voittopaineita ei ole.
Teivo 12.8.
(L2): Volant palaa sairastauolta ilman suurempia menestysodotuksia.Tavoitteena on ehjä juoksu, kärkisijat yllättäisivät.
Jyväskylä 27.7.
(L4): Indigo Steel on tehnyt vuoden kaikissa starteissaan hyvät suoritukset. Tänään takarivin lähtöpaikalta ollaan muiden armoilla, joten kärkisijat vaatisivat reipasta matkavauhtia. Suurin huoli on kuitenkin tallin hevosten sairastelu. Indigo on ollut viimeistelyharjoituksissa normaali ja sen perusteella uskon ruunan olevan terve.
Joensuu 24.7.
(L1): Velvet on ihan kyvykäs aloittelija, mutta viimeksi Mikkelissä tamman ravi oli pahoin kateissa. Pahalta paikaltakin Velvet pystyy nousemaan korkealle, mikäli ravi vain on kunnossa. Kannattaa seurata lämmitys!
(L10): Nimble on asiallisessa kunnossa, mutta maili ja lähtörata 12 vie mahdollisuudet kärkisijoille.
Kuopio 6.7.
(L7): Indigo Steel oli viimeksi hyvä Lahdessa, jossa puristi pitkän kiertämisen jälkeen kolmanneksi. Tänään on vastassa yksi ylivoimainen hevonen, mutta seuraavista sijoista Indigokin ottelee.
Jokimaa 29.6.
(L5): Eagerin valmistautuminen Suur-Hollolaan on sujunut ongelmitta. Tässä välierässä ajamme rohkealla taktiikalla, sillä mahdollista loppukilpailua ajatellen meidän täytyy olla kahden parhaan joukossa.
(L12): Indigo Steel on ollut hyvä molemmissa tauon jälkeisissä starteissa ja ruuna on tuntunut treenissä edelleen vain paremmalta. Takarivistä ollaan juoksunkulun armoilla, mutta juoksun onnistuessa odotan Indigoa kärkikamppailuun.
Suonenjoki 27.6.
(L3): Masterin suoritukset ovat olleet heikkoja koko alkukesän. Ruunalle on varmaan Suonenjoen loppusuora liian pitkä. Tuskin riittää totoon.
Kuopio 27.6.
(L4): Nimble on hankalalta lähtöpaikalta muiden armoilla. Tammalla ei voi ajaa pitkää kiriä, joten rahasija on sopiva tavoite.
Teivo 17.6.
(L4): Indigo Steel teki hyvän esityksen suoraan tauolta Kuopiossa. Kaikki on ollut kunnossa startin jälkeen, joten ruuna voisi vaikka vähän parantaakin tähän toiseen starttiin. Hyvältä lähtöpaikalta odotan Indigon ottelevan totosijasta.
Mikkeli 12.6.
(L2): Dapper on pikkuhiljaa parantanut starttien myötä. Ruuna on tasavauhtinen, joten kärkisijat edellyttäisivät reipasta matkavauhtia.
(L11): Volant on ollut starttitilanteessa aivan "yössä". Ori pyörittelee vain korviaan, eikä ymmärrä kilpailemisesta mitään. Toivotaan ehjää juoksua, että saadaan kilpailurutiinia.
Teivo 10.6.
(L4): Nimble juoksee ylisarjassa ja on vielä saanut ulkoradan lähtöpaikan. Näistä asetelmista täytyy pakittaa hännille ja yrittää lopussa rahasijalle.
(L8): Tämä on Eagerille valmistautumisstartti Suur-Hollolaan, joten yritämme saada tasaisen juoksun ilman suurempia kiertelyjä ja kuolemanpaikkaa välttäen. Sijoitus riippuu lähdön vauhdinjaosta.
Jyväskylä 9.6.
(L5): Master ei ole esittänyt mitään edellisissä starteissa, eikä merkittävää parantamista ole odotettavissa. Ei tarvita peleissä.
Kuopio 30.5.
(L1): Lethal Steelillä on ollut uran ensimmäisissä starteissa suuria ongelmia päästä ravilla matkaan. Tähän starttiin tuli jälleen hankala voltin viitosrata, joten ehjä juoksu olisi jo hyvä saavutus.
(L5): Indigo Steel palaa sairaslomalta, joten tämä startti otetaan rauhallisesti. Ajamme selässä ja yritämme kiriä vasta lopussa. Kärkisijat tulisivat yllätyksenä.
Jyväskylä 30.5.
(L1): Dapper sai vihdoin viimein maaliskuussa vähän kilpailujuonesta kiinni ja piti sen jälkeen taukoa. Ruuna on ollut treenissä asiallinen ja tavoittelee tässä totosijaa.
(L5): Gainer teki viimeksi uran heikoimman starttinsa, mutta mitään näkyvää syytä heikkoon suoritukseen ei ole löytynyt. Tänään lähdetään matkaan sen vuoksi epävarmoissa tunnelmissa. Ori on itselleni arvoitus.
Solvalla 24.5.
(L12): Eager on elämänsä kunnossa, mutta tehtäväkin on oriin tähänastisen uran kovin. Tässä seurassa ei ole varaa kiertelyyn, joten juoksunkulku ratkaisee sijoituksen. Olen tyytyväinen, jos Iivari tekee 14-alkuisen tuloksen.
Mikkeli 22.5.
(L2): Volant on treenannut koko kevään hyvin, mutta starttitilanteessa ori on jännittänyt, laukannut ja tehnyt kaikkea muuta kuin juossut kilpaa. Pientä parannusta koelähtöjen myötä on tapahtunut, mutta ei hevonen vielä viimeksikään vakuuttanut. Ehjä juoksu on ensisijainen tavoite, kun ykkösradalta on vielä olemassa selvä laukkariski.
(L4): Nimble on tehnyt hyvät suoritukset viime starteissa. Koskaan aiemmin ei ole ajettu näin lyhyellä starttivälillä, joten en osaa arvioida kykeneekö tamma vastaavaan suoritukseen tänään. Edellisten starttien perusteella Nimble tulee keräämään varmaan liian paljon peliä.
(L7): Master ei ole edellisissä starteissa kirinyt takajoukoista ollenkaan. Lähtönopeus ei riitä tältä paikalta keulaan ja menestys selkäjuoksulla tulisi yllätyksenä.
(L10): Velvetin starttiväli venähti turhan pitkäksi, kun Stakes-perjantain sarja peruttiin. En usko siitä kuitenkaan olevan suurta haittaa. Velvet lähtee hyvin liikkeelle ja johtanee tätä lähtöä laukatta maaliin saakka.
Teivo 20.5.
(L8): Nimble ei ole ollut aivan yhtä terävä kuin ennen Vermon starttia. Tästä haetaan sisäratajuoksua, josta kiritään mahdollisimman myöhään. Rahasija tyydyttäisi.
Kuopio 17.5.
(L3): Gainer teki viimeksi Teivossa pitkästä aikaa hyvän suorituksen ja on sen perusteella nousemassa huippukuntoon. Gainerille on nopeana lähtijänä takarivi suuri haitta ja sieltä ollaan toisten armoilla. Juoksun onnistuessa ori kykenee kärjen tuntumaan, mutta voittoon ei ole ilman Othello Kempin epäonnea mahdollisuuksia.
Teivo 13.5.
(L2): Lethal Steel on hyvä aloittelija, mutta erittäin epävarma alussa. Tänään on hankala lähtörata, joten laukan riski on suuri.
(L5): Masterin suoritukset ailahtelevat, eikä ruuna ole koskaan ollut selkäjuoksulla parhaimmillaan. Takarivistä rahasija on sopiva tavoite.
Vermo 7.5.
(L7): Eagerillä on kaikki hyvin ja voitosta lähdemme ajamaan takarivin lähtöpaikasta huolimatta.
(L8): Nimble on kärsinyt koko alkuvuoden kavio-ongelmasta. Vaivaa on hoidettu useaan otteeseen, viimeksi Laukaan Eläinsairaalassa n. kuukausi sitten. Tamma on sen jälkeen tuntunut selvästi paremmalta, joten ongelma on toivottavasti vihdoinkin poistunut. Nimble ei ole luokaltaan mikään "Vermon valloittaja", mutta hyvältä lähtöpaikalta tamma voisi roikkua toton tuntumaan.
Jokimaa 1.5.
(L2): Lethal Steel teki viimeksi hyvän suorituksen kuolemanpaikalta. Lähtö on oriin kriittinen vaihe, mutta Mikkelissä Lethal lähti auton takaa melko varmasti. Tänään lähtöpaikka on hankala, joten ehjä juoksu on pääasia. 
Teivo 29.4.
(L5): Gainerilla on hyvä lähtöpaikka, josta yritämme keulajuoksua. Kovatasoisessa lähdössä olisin tyytyväinen totosijaan.
Mikkeli 18.4.
(L2): Lethal Steel kävi uran avausstartin voltissa ylikierroksilla ja laukkasi lähtöön, mutta auton takaa uskon oriin lähtevän ravia. Hankalien sääolosuhteiden vuoksi hevonen on ollut startin jälkeen helpolla, eikä ole sen vuoksi terävimmillään. Ehjä startti on ensisijainen tavoite.
(L6): Barfly ravasi viimeksi Teivossa hyvin. Tamman suoritukset ailahtelevat kovasti, joten sijoitusta on ennakkoon mahdoton arvioida. Barfly lähtee lujaa ja tavoittelee keulajuoksua. Vastaavalla suorituksella kuin Teivossa tässä lähdössä oltaisiin korkealla.
Teivo 15.4.
(L2): Ongelmista kärsinyt Velvet on vihdoinkin aloittamassa uraansa. Talven treenit ovat sujuneet hyvin ja odotan siltä heti avausstartissa hyvää suoritusta.
(L6): Lähtöpaikka vie Barflylta mahdollisuudet rahasijaankin.
Jokimaa 12.4.
(L6): Eagerillä on kaikki kunnossa. Hankalalta lähtöpaikalta täytyy alussa ajaa rohkeasti eteenpäin ja toivoa, että paikka parijonosta löytyy. Juoksun onnistuessa ori taistelee lähdön voitosta. Tänään ajetaan ilman kenkiä.
Kuopio 11.4.
(L2): Precious puutui viimeksi loppusuoralla, mutta tamma parantanee starttien myötä. Tänään takarivistä saadaan suojajuoksu, josta tuskin ollaan kärkikamppailussa.
(L5): Gainer on ollut pieni pettymys kaikissa tämän vuoden starteissaan. Tänään päästään ensimmäistä kertaa ajamaan kesäkengillä ja toivotaan sen myötä viimeisenkin vaihteen löytyvän. Kykyjä oriilla on vaikka voittaa tämä lähtö.
Teivo 8.4.
(L5): Masterilta puuttuu taistelutahtoa, joten hankalalta takarivin paikalta rahasijakin on tiukassa.
Kuopio 4.4.
(L2): Radan kunto on vielä tätä kirjoitettaessa arvoitus ja päätös starttaamisesta tehdään vasta Sorsasalossa, kunhan nähdään kaviouran kunto. Olosuhteet tulevat varmasti olemaan raskaat, mutta en usko sen haittaavan Lethalia.
Kaustinen 29.3.
(L4): Eager teki asiallisen kauden avauksen Teivossa. Keskipitkä matka parantaa kaikkien takamatkalaisten mahdollisuuksia ja sopii muutenkin Eagerille hyvin. Ori lähtee voltista kohtuullisesti ja päässee pois sisäradalta. Paljon on kierrettävää, mutta juoksun onnistuessa ori nousee voittotaistoon. Eagerille on vaihdettu kuolain edellisestä startista, mutta hokkikengillä mennään kuten Teivossakin.
(L11): Gainer oli viimeksi jo selvästi parempi kuin kauden ensimmäisissä starteissa. Maililla taktiikka on hyvällä lähtijällä selvä. Keulaan yritetään ja siitä ajetaan, toivottavasti maaliin saakka. Gainerilta otetaan hokit pois, jos rata antaa siihen mahdollisuuden.
Forssa 23.3.
(L2): Dapper on ollut starttitilanteessa turhan hätäinen. Rataharjoitusjakso Teivossa näyttäisi vihdoin tuottavan tulosta, sillä viimeksi rutiinilähdössä ruuna meni jo varman oloisesti ja teki asiallisen ajan. Toivotaan tänään isommassa porukassa samanlaista suoritusta.
Kuopio 21.3.
(L1): Precious ei loistanut koelähdössä, mutta teki varman suorituksen. Koelähdön jälkeen ei ole tullut mitään ongelmia, joten tamman pitäisi vähän parantaa tähän ensimmäiseen starttiin. Ehjä juoksu ja parannusta koelähtöaikaan, niin olen tyytyväinen.
(L6): Master on hyvällä lähtöpaikalla ja saa juoksupaikan kärjen tuntumasta. Kunto on kohdallaan, mutta ruuna on "huumorijuoksija", joten sijoitusta ei voi paljon etukäteen ennakoida.
(L10): Velvetin otteet harjoituksissa ovat olleet niin hyviä, että odotan tamman ottelevan voitosta.
Teivo 11.3.
(L5): Gainer on kärsinyt kavio-ongelmasta, mutta nyt kavio näyttäisi olevan kunnossa. On kuitenkin vaikea sanoa, onko sillä vielä jotain piilevää vaikutusta. Lähtöpaikkakin on synkkä, joten näistä asetelmista kärkisijat tulisivat yllätyksenä.
(L7): Eager aloittaa kautensa ja palaa radoille hyvässä kunnossa. Tauko on käytetty raskaaseen perustreenin, eikä kovatempoisia harjoituksia ole juurikaan ajettu. Ori  on sen vuoksi vielä kaukana parhaasta iskukyvystään. Avausstartissa haetaan tasaista juoksua ilman suuria menestymispaineita.
(L10): Nimble on menossa selkeästi parempaan suuntaan. Tänään lähtöpaikka vie mahdollisuudet kärkisijoille, mutta vetävän selän saadessaan tamma kirii hyvin loppua ja parantelee asemiaan.
Teivo 26.2.
(L2): Master voitti viimeksi yllättäen sopimattomalla keskipitkällä matkalla Mikkelissä. Tänään ajettava mailikaan ei välttämättä ole mielialajuoksijalle paras mahdollinen, sillä yleensä lyhyellä matkalla mennään alussa hetki tosi lujaa. Master ei ole auton takaa kovin nopea ja voi jäädä hankaliin asemiin. Totosija oli yllätys.
(L9): Gainerin kanssa mennään Teivoon epävarmoissa tunnelmissa, sillä oriilla oli viime viikonloppuna kaviopaise. Kotona pehmeällä radalla kavio on oireeton, mutta en tiedä kykeneekö Gainer ravaamaan kovalla raviradalla. Lämmityksen jälkeen päätämme osallistumisesta. Jos Gainer on lähtöviivalla, niin uskon sen olevan kärkihevosia.
Oulu 18.2.
(L6): Barfly on tarkka balanssista ja ongelmat korostuvat hokkikengillä. Sen vuoksi viimeksi Kuopiossa kaarteet olivat ylivoimaisen vaikeita. Tässä startissa tammalle on vaihdettu erilainen etukenkä, jonka toivotaan parantavan tilannetta. Barfly avaa lujaa ja pystyy roikkumaan keulasta korkealle, mikäli kaarrejuoksu vain sujuisi.
(L10): Nimblen molemmat tauon jälkeiset startit ovat menneet "penkin alle", joten kunnollista kuvaa tamman kilpailuvireestä ei ole saatu. Nimble on ollut turhan innokas starteissa, joten tänään toivotaan selkäjuoksua. Lähtöpaikka on siihen vähän hankala, sillä tamma lähtee väkisin melko kovaa ja saattaa jäädä alussa painamaan. Maltillisella matkavauhdilla tamma voisi sijoittua toton tuntumaan.
Jokimaa 14.2.
(L4): Gainer palaa sairastauolta hyvässä kunnossa. Synkkä lähtöpaikka parani poisjääntien myötä sen verran, että Gainer avannee tuolta paikalta johtoon. Ensimmäisessä tauon jälkeisessä startissa toivon kuitenkin tasaista matkavauhtia, joten keulapaikkaa ei puolusteta "veren maku suussa". Kuski ratkaisee juoksutaktiikan.
Mikkeli 10.2.
(L4): Nimblellä oli ylimääräistä virtaa ensimmäisessä tauon jälkeisessä startissa. Tänään takamatkalta saadaan selkäjuoksu ja toivotaan tamman menevän siinä rauhassa. Yritämme kiriä vasta lopussa, joten Mikkelin lyhyellä loppusuoralla tuskin noustaan aivan kärkikamppailuun.
(L8): Master on treenannut normaalisti. Ruuna lähtee voltista hyvin ja saanee tässä johtopaikan, josta Master on tehnyt yleensä parhaat juoksunsa. Matka ei suosi, sillä ruuna on vähän "huumorijuoksija". Hyvänä päivänään Master voi sijoittua totosijalle. 
Kuopio 29.1.
(L5): Barfly tulee lähes kahden kuukauden tauolta, eikä ole varmaankaan terävimmillään. Nopeaa avaajaa rasittaa vielä takarivin lähtöpaikka, joten vaikea uskoa menestykseen.
(L9): Nimblellä oli influenssa joulukuussa. Sen jälkeen treenirata oli tammikuun alkupuolen niin kova, että en uskaltanut ajaa suurikokoisella hevosella reippaampaa vauhtia. Tamma ei sen vuoksi ole vielä tähän starttiin parhaimmillaan. Hyvältä lähtöpaikalta yritetään ajaa keulasta, mikäli vauhti ei mene "hurjasteluksi". Rahasija on tavoitteena, mutta troikassa Nimble kannattaa huomioida ainakin alimmalle riville.

 
VUOSI 2007

Teivo 18.12.
(L5): Master on ollut vaisu viimeisissä starteissaan, joten vaikea uskoa menestykseen tässä tehtävässä.
Teivo 11.12.
(L2): Dapperin ongelmana on ollut "kipsaantuminen" volttiringissä. Ruuna on ollut sen vuoksi reilun viikon Mäkisellä Teivossa rataharjoittelussa. Volttaus pienessä porukassa on nyt alkanut sujua, mutta kilpailutilanne on tietysti vähän erilainen. Lähtörata 6 parantaa mahdollisuuksia päästä ravilla matkaan. Ehjällä juoksulla Dapper on kärkihevosia.
Seinäjoki 8.12.
(L3): Eagerin vaisuun juoksuun Vermossa ei ole löytynyt mitään selvää syytä. Ori on verikokeiden ja harjoitussykkeiden perusteella terve ja kunnossa. Odotankin hevoselta normaalia suoritusta ja takarivin lähtöpaikasta huolimatta sijoittumista kolmen joukkoon. Rata on ilmeisesti jäätön, joten Eager juoksee todennäköisesti ilman kenkiä. Mitään varustemuutoksia ei tehdä.
Kouvola 2.12.
(L6): Indigo Steel väsähti pahoin viimeksi Teräsmiesliigassa. Selvää syytä siihen ei ole löytynyt ja ruuna on edelleen tuntunut treenissä hyvältä. Nyt tehtävä on helpompi, joten odotan Indigoa kärkisijoille.
Teivo 1.12.
(L2): Barfly oli kohtuullinen viimeksi Vermossa. Tänään lähtöpaikka on liian ulkona, että tamma saisi tarvitsemansa sisäratajuoksun. Rahasija tyydyttäisi.
(L10): Nimble paransi selvästi Vermon startissa. Tamma ei ole kuitenkaan tuntunut startin jälkeen yhtä hyvältä, joten tämän päivän vire on pieni arvoitus. Takamatkalla on niin kovia hevosia, että kärkisijoille Nimble tuskin yltää vaikka olisi parhaimmillaankin.
Vermo 21.11.
(L6): Indigo Steel on parantanut jokaisessa startissaan. Pitkä matka sopii vahvalle hevoselle hyvin, eikä hokkikengistäkään ole haittaa. Ruunan pitäisi vielä parantaa vähän, että kykenisi voittamaan kovat takamatkan hevoset, mutta ainakin lähelle totosijaa Indigon pitäisi riittää. Voltin nelosradalla on pieni laukan riski, jonka vuoksi lähtö täytyy ottaa varovasti. Mitään varustemuutoksia ei tehdä.
Teivo 20.11.
(L10): Willylexis teki hyvän suorituksen ensimmäisessä tauon jälkeisessä startissaan, mutta juoksu meni täysin penkin alle ja sijoitus jäi sen vuoksi vaatimattomaksi. Voltin kakkosradasta tulee laukkariski, mutta ravatessaan odotan ruunaa totosijalle.
Vermo 17.11.
(L1): Nimble paransi selvästi viimeisessä startissaan. Nyt tehtävä on kuitenkin niin paljon kovempi, että rahasija on sopiva tavoite.
(L6): Eager tulee Vermoon hyvässä kunnossa. Paljon ratkeaa lähtökiihdytyksessä, sillä tätä lähtöä tuskin voitetaan kuolemanpaikalta. Yritämme siis keulaan ja siitä myös ajetaan, mikäli ori pystyy pitämään johtopaikan. Lopulliset varustepäätökset jäävät raviradalle, mutta näillä näkymin Eager juoksee takakengät jalassa ja ilman etukenkiä. Volttilähtöön ei voi laittaa umpilappuja, joten ori juoksee joko puoli- tai kokovetolapuilla. Luottavaisin mielin lähdemme taistelemaan voitosta.
(L11): Barfly oli mainio viimeksi, mutta nyt tehtävä näyttää hankalalta. Tammalla pitäisi ajaa ehdottamasti ilman kenkiä, mutta rata ei saata sallia sitä. Volttilähdössä on lisäksi selkeä laukkariski, jota tosin hieman pienentää hyvä lähtörata. Epävarmuustekijöitä on siis niin paljon, että sijoitusta en lähde arvailemaan.
Jokimaa 15.11.
(L9): Master on ollut tasapaksu viimeisissä starteissaan. Talvikeli sopii ruunalle hyvin, koska hokit eivät vaikuta mitään suoritukseen. Voittoon vaadittaisiin selkeää parantamista, mutta toton tuntumaan Masterin pitäisi kyetä.
Teivo 6.11.
(L3): Willylexis aloitti uran keväällä voitolla, mutta sen jälkeen hevonen sairastui ja kaikki täytyi aloittaa käytännössä alusta. Ruuna on ollut sairasloman jälkeen rataharjoittelussa yhteistyökumppani Matti Mäkisen tallissa Teivossa. Tänään on tavoitteena vain ehjä juoksu.
(L4): Tämä startti tuli Eagerille vähän "ylimääräisenä" ja Teivoon mennäänkin ilman voittopaineita. Tavoitteena on saada tasaisen reipas startti, jolla ori valmistautuu puolentoista viikon päähän Vermoon.
(L10): Nimble oli viikko sitten saamaton, eikä kirinyt ollenkaan. Startti vei toivottavasti tammaa eteenpäin, mutta heikon suorituksen jälkeen Nimble on itselleni arvoitus.
Jokimaa 1.11.
(L2): Masterin pitäisi päästä keulaan menestyäkseen tämän tasoisessa porukassa. Siihen nähden lähtöpaikka on vähän liian ulkona, joten vaikea uskoa finaalipaikkaan.
(L6): Uskon Indigo Steelin parantavan tähän starttiin. Ruuna ei ole tarkka juoksupaikasta ja kuolemanpaikkakin käy. Briso Dominicille emme varmaan pärjää, mutta seuraavista sijoista Indigo kamppailee.
Vermo 31.10.
(L7): Gainer on ollut treenissä hyvä viimekertaisen karsintavoiton jälkeen. Lähtö näyttäisi etukäteen olevan "kolmen kauppa", mutta kaikki suosikit ovat ailahdelleet. Gainer ottanee alussa johtopaikan, mutta ori tulee myös takaa, joten keulajuoksu ei ole edellytys menestymiselle. Pekka pitänee huolen siitä, että matkavauhti tulee olemaan kova ja ylivauhdinkin vaara on olemassa. Toivotaan, että Mikan "nopeusmittari" on tänään kunnossa ja voimia säätyisi vielä loppusuorallekin. Gainerin päivän vire on vaihdellut, mutta ori kykenee olemaan tässäkin seurassa totosijalla.
Teivo 30.10.
(L1): Nimble teki hyväksyttävän esityksen tauon jälkeen Jokimaalla. Starttiväli venähti karsimisten takia turhan pitkäksi, joten tamma tuskin parantaa tähän lähtöön. Vastus ei näytä kuitenkaan mahdottomalta, joten samanlaisella suorituksellakin tässä voisi olla ainakin toton tuntumassa. Nimble lähtee hyvin liikkeelle ja keulajuoksua haetaan.
(L3): Barflyn kausi on ollut "repaleinen" ja tamma tulee tähän starttiin kolmen kuukauden tauolta. Haemme sisäratajuoksua, josta tavoitellaan rahasijaa.
Jyväskylä 29.10.
(L3): Eager ilmoitettiin nopeasti starttiin Vermon epäonnistumisen jälkeen. Oriin tähtäin on Käpylä Grand Prixissa ja tämä lähtö on valmistautumisstartti siihen. Mitään menestymispaineita ei siis ole ja Iivari juokseekin tänään "riisutuin" varustein ja kengät jalassa. Hyvältä lähtöpaikalta ori saanee kuitenkin helpon juoksun ja kuuluu luokallaan tämän lähdön voiton tavoittelijoihin.
(L10): Dapper on hyvän oloinen aloittelija. Kuopion startti pilaantui volttausharjoitteluun, jossa ruuna kuumeni ja laukkasi. Dapper on epävarma ensimmäisillä askelilla. mutta tänään on takarivin lähtöpaikka, joka luultavasti helpottaa lähtötouhua. Ravia kulkiessaan ruuna on voittotaistossa.
Vermo 20.10.
(L2): Eagerillä on kaikki kunnossa. Lähtörata on kovatasoisessa lähdössä suuri miinus, mutta emme lähde siitä huolimatta lyötynä matkaan. Alussa ajetaan eteenpäin ja haemme paikkaa joko parijonosta tai kuolemanpaikalta. Odotan Iivaria kolmen joukkoon, mikäli juoksu ei mene kokonaan kolmannen radan kiertelyksi. Ajamme melko varmasti ilman etukenkiä ja takakenkien osalta päätös tehdään Vermossa. Oletetun kuolemanpaikkajuoksun vuoksi orillla on tänään umpilaput.
Kuopio 19.10.
(L2): Dapper on hieman tasavauhtinen, mutta jaksava aloittelija. Lähdössä on laukkariski, jota helpottaa hyvä lähtörata. Sijoitusta nollasarjassa on vaikea ennakoida, mutta Dapper kykenee ehjällä juoksulla menemään 20-ajan.
(L7): Indigo Steel jouduttiin ilmoittamaan ylisarjaan, että saadaan startti alle ennen Jokimaa tekee tähtiä -karsintaan. Lähtöpaikkakin on tänään vielä niin huono, että kärkisijoille ei liene mahdollisuuksia.
Kouvola 18.10.
(L6): Masterin treenit ovat sujuneet ongelmitta. Ruunan kilpailuhuumori on koko uran ajan vaihdellut melkoisesti, joten sen suoritukset ovat aina olleet vaikeasti ennakoitavissa. Master on tehnyt parhaat juoksunsa keulasta, mutta nyt sinne ei ole asiaa huonolta lähtöpaikalta. Rahasija on sopiva tavoite.
Vermo 10.10.
(L5): Gainer ei edelleenkään tee totta startissa. Viimeksi Jokimaalla ori näytti loppusuoran alussa karkaavan ylivoimavoittoon, mutta yksin jäätyään "laittoi jarrun pohjaan". Gainer lähtee lujaa liikkeelle ja saa varmaan hyvältä lähtöpaikalta keulat. Tulemme muuttamaan päävarusteita, en tosin vielä tarkkaan tiedä mitä, päätös tehdään lämmityksen jälkeen. Piwi Morainvillelle emme pärjää, mutta seuraavista sijoista Gainer ottelee, jos orilla sattuu olemaan hyvä päivä.
Teivo 6.10.
(L6): Eagerin "akut" ovat latautuneet ja ori on ollut treenissä parempi kuin koskaan. Tauon jälkeen ei ole ajettu kertaakaan kilpailuvauhtia, joten aivan terävimmillään ori tuskin kuitenkaan on. Matka suosii meitä ja poisjääntien jälkeen lähtöpaikkakin parani merkittävästi. Yritämme päästä vauhdilla liikkeelle ja keulaan, josta uskon finaalipaikan Vermoon tulevan. Ajamme ilman kenkiä, eikä mitään varustemuutoksia ole suunnitelmissa.
Jokimaa 4.10.
(L11): Nimblen kavio-ongelma on parantunut ja tamma on treenannut hyvin. Tänään lähtöpaikka on synkkä ja sieltä menestyminen vaatisi paljon onnea juoksunkulussa. Rahasija on sopiva tavoite.
Mikkeli 30.9.
(L6): Indigo Steel palaa tauolta hyvässä kunnossa. Tänään lähtöpaikka ja Mikkelin lyhyt loppusuora vievät kuitenkin mahdollisuudet aivan kärkisijoille. Toivotaan reipasta matkavauhtia, jolloin ruuna voisi ehtiä totosijan tuntumaan.
Jokimaa 27.9.
(L8): Gainerin suoritukset ovat viime starteissa jostain syystä ailahdelleet. Selvää syytä siihen en ole löytänyt ja ori on tämän vuoksi arvoitus tänään. Lähdön kovimmat hevoset ovat huonoilla lähtöpaikoilla, joten keulajuoksua haetaan. Kykyjä Gainerilla on mielestäni vaikka voittaa lähtö, mutta siihen pitää parantaa selvästi edellisestä Vermon suorituksesta.
Vermo 1.9.
(L11): Gainer starttaa hyvältä paikalta, josta täytyy yrittää keulajuoksua. Lähdössä on hyvin menneitä hevosia, mutta uskon Gainerin ottelevan kuitenkin voitosta.
Forssa 18.8.
(L7): Eagerillä ei ole ollut mitään ongelmia Kouvolan startin jälkeen. Lähtöpaikka on tänään hieman ulkona, mutta ori pystyy vähän kiertämäänkin, eikä ole tarkka juoksupaikasta. Vastassa on tuttuja hevosia, joiden kanssa on kilpailtu kesän aikana useasti. Luottavaisin mielin siis mennään ja odotetaan voittoa. Eager juoksee tällä kertaa takakengät jalassa, mutta ilman etukenkiä.
Vermo 15.8.
(L8): Gainer on kesän aikana kehittynyt mukavasti kohti vuoden pääkilpailua. Viime viikolla tuli kuitenkin romahdus ja oria jouduttiin lääkitsemään kurkunpäätulehduksen takia. Valmistautuminen on jäänyt näin puutteelliseksi ja Gainer on tänään täysi arvoitus.
Kouvola 4.8.
(L5): Eagerillä on tänään hyvä lähtöpaikka ja kovinta vastustajaa rasittaa takarivi, joten asetelmat ovat meidän kannalta selvästi paremmat kuin Jokimaalla. Ajamme tasaisen reipasta vauhtia kuolemanpaikalla, jos emme pääse keulaan. Lämmityksen jälkeen päätämme millä päävarusteilla ajetaan. Mikäli rata ei ole aivan kivikova ajamme ilman kenkiä. Eager on tehnyt aina rehdit suoritukset ja odotan oriilta paljon myös tässä kovassa seurassa.
Mikkeli 3.8.
(L9): Gainer juoksee ensimmäistä kertaa keskipitkää matkaa, mutta en usko sen tuottavan vaikeuksia. Ori lähtee reippaasti liikkeelle, mutta matkan takia keulapaikka ei ole välttämätön mikäli avaus menee liian kovaksi. Hevosella on kaikki kunnossa, joten kärkisijoja tavoitellaan.
Kajaani 29.7.
(L6): Barfly vaatii menestyäkseen sisäratajuoksun, joten lähtöpaikka vie suurimmat mahdollisuudet ja kuski loput.
Teivo 17.7.
(L5): Masterin lähtöpaikka on liian ulkona, eikä ruuna tule tästä saamaan tarvitsemaansa juoksua kärjen tuntumassa. Rahasija tiukassa.
(L7): Eagerillä ei panosteta tähän lähtöön. Ori juoksee poikkeuksellisesti avosuitsilla ja kengät jalassa. Sisäradalta on vaara jäädä pussiin, varsinkin kun yritämme tänään välttää kuolemanpaikkaa. Voittoon tarvittaisiin tänään roimasti tuuria.
(L9): Gainerin juoksu epäonnistui viimeksi perusteellisesti. Ori on ollut Jokimaan startin jälkeen normaali ja kamppailee hyvältä lähtöpaikalta voitosta.
(L10): Barfly palaa lähes kolmen kuukauden tauolta kohtuullisen mukavassa kunnossa. Kaarreongelmien vuoksi tamma vaatii sisäratajuoksun, joten yritämme alussa juoksuradalta keulaan. Siitä uskon Barflyn roikkuvan korkealle.
Teivo 3.7.
(L5): Matka käy Masterille, mutta tällä kertaa keulaan ei ole mahdollisuuksia. Ruuna ei mene kuolemanpaikalta, eikä ole selästäkään parhaimmillaan. Tavoittelee rahasijaa.
(L9): Nimble on paininut koko alkukesän kavio-ongelmien kanssa, emmekä ole päässeet starttaamaan säännöllisesti. Nyt on jälleen pitkä starttiväli, eikä tamma ole terävimmillään. Lähtöpaikka on hyvä, joten sijat 4-5 on mahdollisia.
Jokimaa 30.6.
(L7):Eagerin vire on pysynyt edelleen hyvänä, eikä ongelmia ole ollut. Lähtöpaikka on hankala, mutta juoksupaikan löytyessä ori taistelee jälleen voitosta.
(L12): Gainer teki viimeksi oikein hyvän esityksen. Ori on tuntunut tuon uran ensimmäisen kovemman startin jälkeen vain parantavan. Gainer lähtee lujaa ja uskon sen johtavan lähtöä maaliin saakka.
Teivo 26.6.
(L5): Indigo Steel oli viimeksi keulajuoksun jälkeen vaisu, mutta mitään vikaa hevosesta ei löytynyt. Indigo on siis pieni arvoitus itsellenikin. Harjoitukset ovat kuitenkin sujuneet edelleen hyvin, joten hyvällä juoksulla ruunan kuuluisi nousta ainakin kärjen tuntumaan.
Teivo 19.6.
(L2): Willylexiksen kanssa painitaan edelleen lähtöongelmissa. Varusteita muutetaan jälleen ja toivotaan varsan pääsevän ravilla matkaan. Ehjällä juoksulla Wille olisi kärkihevosia.
Kouvola 16.6.
(L6): Eager on palautunut hyvin rankasta Solvallan startista ja matkasta. Ori ei ole yhtä terävän oloinen kuin Ruotsiin mentäessä, mutta valmistautuminen starttiinkin on tehty nyt eri tavalla. Mitään ongelmia ei ole ollut, joten uskon oriin pystyvän hyvään suoritukseen. Lähdössä on monta voittoon kykenevää hevosta, joten juoksunkulku ratkaisee. Eagerin kannalta kriittiset hetket ovat lähtökiihdytyksessä, jossa pitäisi saada paikka parijonosta. Toisen kierroksen ori kirii lujaa ja nousee takaakin korkealle.
Teivo 12.6.
(L4): Gainer ei ole mennyt odotusteni mukaisesti, mutta viimestartin jälkeen ori on ainakin treenissä parantanut roimasti. Tänään on hyvä lähtöpaikka, josta yritetään keulaan. Odotukset ovat edelleen korkealla.
Suonenjoki 10.6.
(L7): Indigo Steel palasi pitkältä tauolta Teivossa ja teki pitkällä matkalla asiallisen esityksen. Ruuna parantaa saatuaan startin alle ja on tänään voittotaistossa.
(L10): Willylexis alkoi käydä "ylikierroksilla" voltissa ja on nyt kahdesti laukannut lähtöön. Tänään tukitaan korvat vähän tehokkaammin ja otetaan umpilaput pois. Jos varsa malttaa ravata, niin tämä lähtö on voitettavissa.
Kuopio 2.6.
(L2): Nimble on viime viikkoina parantanut otteitaan treenissä ja uskon tamman olevan nyt edellisiä startteja terävämpi. Huono lähtöpaikka vie mahdollisuudet aivan kärkeen, mutta toton tuntumaan Nimble voisi nousta.
Teivo 29.5.
(L5): Indigo Steel on harjoituksissa esittänyt erinomaisia otteita ja teki myös hyvän koelähdön viikko sitten. Pitkä matka sopii, joten odotan ruunan ottelevan voitosta.
(L8): Gainer parantaa starttien myötä, mutta tänään lähtöpaikka vie mahdollisuudet.
Solvalla 26.5.
(L12): Eager on elämänsä suurimman tehtävän edessä Harper Hanover -lähdössä. Vastus on luonnollisesti kovempi kuin koskaan aiemmin, joten oriin pitäisi parannella roimasti ennätystään menestyäkseen. Haemme alkumatkalla suojaisaa juoksua, josta yritetään lopussa parannella asemia. Rahasija olisi hyvä saavutus.
Teivo 22.5.
(L10): Willylexis on avusstartin jälkeen tuntunut vain parantavan. Hyvin sujuneen viimeistelyharjoituksen jälkeen odotan oriin olevan voittotaistossa. Varsa lähtee reippaasti liikkeelle ja yritämme ajaa keulasta. Mitään varustemuutoksia ei ole ollut tarvetta tehdä.
Teivo 15.5.
(L8): Gainerilla oli sopimattomat päävarusteet, jonka vuoksi loppusuora meni "penkin alle". Varusteet on nyt vaihdettu ja niiden toimiessa ori taistelee voitosta.
(L10): Master katkesi pahoin Vermon pitkällä matkalla. Mitään näkyvää syytä heikkoon suoritukseen ei ole löytynyt, joten ruuna on arvoitus itsellekin. Maili ja takarivi ovat joka tapauksessa yhdistelmä, josta ei nousta kärkiporukkaan.
Kouvola 30.4.
(L9): Barflylla pidettiin taukoa karsintapisteiden takia. Tamma parantaa kesäkelissä roimasti, kun saadaan kengät pois. Tänään kuitenkin lähtöpaikka vie mahdollisuudet. Rahasija olisi hyvä saavutus.
(L10): Willylexis aloittaa kilpailu-uransa. Varsalla on hyvä fysiikka ja se on ravivarma, mutta ensimmäinen startti on tietysti aina pieni arvoitus. Jos Wille tekee ehjän juoksun ja menee 20-alkuisen ajan, niin olen tyytyväinen.
Vermo 28.4.
(L7): Eager on ollut viimeisen startin jälkeen normaali ja viimeistelyharjoituksetkin sujuivat hyvin. Alussa yritämme päästä Black Deep Sean etupuolelle, jonka jälkeen on hyvät mahdollisuudet päästä johtopaikalle. Matkavauhti riippuu siitä, kuinka aikaisessa vaiheessa kovat takamatkalaiset ajavat eteenpäin. Eager vastaa keulapaikalta sitkeästi, eikä ole siitä helposti lyötävissä. Odotan oriin olevan paras paaluhevosista. Ajamme ilman kenkiä, mikäli olosuhteet sen sallivat.
Joensuu 20.4.
(L3): Gainerin talvi on sujunut ongelmitta. Ori on vahvistunut ja aikuistunut kaikin puolin. Odotan Gainerilta täysipainoista suoritusta heti tähän ensimmäiseen tauon jälkeiseen starttiin. Gainer lähtee hyvin liikkeelle ja saattaa päästä vaikealta viitosradaltakin keulaan, josta vastaa hyvin. Totosijaa haetaan.
(L9): Nimble ei ole vieläkään yhtä hyvä kuin uran ensimmäisissä starteissa. Tamma on jostain syystä epävarma alussa ja laukkariski on tänäänkin, vaikka takarivi helpottaakin lähtötilannetta. Vastus on sopiva ja Nimble nousee ravatessaan takaakin kärkiporukkaan. Hevoseen pitää suhtautua kuitenkin varauksella ja se on tänään varmaan ylipelattu. Suosittelen tamman varmistamista peleissä.
Vermo 11.4.
(L6): Master juoksee tänään uran ensimmäistä pitkää matkaa ja on sen vuoksi täysi arvoitus. Ruuna on aina tehnyt parhaat juoksunsa keulasta, joten ainakin alussa yritetään ajaa siitä. Masterin huumori ei ole yleensä kestänyt toisten takana juoksemista ja pitkällä matkalla tuskin selkäjuoksulla on tulossa edes rahasijaa.
(L7): Eagerillä ei ole ollut mitään ongelmia parin viikon takaisen lääkinnän jälkeen. Ori on normaalin oloinen ja tulee tänään taistelemaan lähdön voitosta.
Jyväskylä 2.4.
(L9): Nimblen lähtölaukka Joensuussa oli toivottavasti vain "työtapaturma". Lämmitin tamman siellä liian aikaisin ja kun volttikin oli vielä pahasti etuajassa, niin Nimble ei saanut ensiaskeleilla ravirytmistä kiinni ollenkaan. Tänään on ykkösrata, joka sopii hyvin. Nimble lähtee lujaa ja ottaa tässä johtopaikan mikäli lähtee ravia. Tamma on tehnyt keulasta sen verran hyviä juoksuja, että on siitä nytkin voittotaistossa.
Teivo 20.3.
(L9): Master on ollut treenissä asiallinen. Ruuna olisi paras keulapaikalta, joten vähän matkaa alussa ajetaan. Sisäpuolella on sen verran nopeita avaajia, että ruuna saattaa jäädä kuolemanpaikalle, siitä rahasija on sopiva tavoite.
Joensuu 17.3.
(L8): Eager on edelleen hyvässä iskussa, mutta tänään on edessä kova tehtävä. Vastus on selvästi edellisiä startteja kovempi ja huono lähtörata hankaloittaa vielä lisää. Juoksunkulku ratkaisee sijoituksen.
(L11): Nimble ilmoitettiin takamatkalle, jotta saadaan keulavoittojen jälkeen juoksu toisten takana. Tamma on parantanut selvästi jokaisessa startissa, eikä sen ole vielä tarvinnut näyttää kaikkea osaamistaan. Voltin kakkasradasta tulee pieni laukkariski, mutta ravilla matkaan päästessään uskon Nimblen ottelevan voitosta.
Kaustinen 3.3.
(L6): Eager on palautunut hyvin kovasta Kuopion startista. Ori oli perjantaina oma itsensä, rento ja rauhallinen. Lähtöasetelmat tähän lähtöön ovat hyvät. Juoksurata auttaa startissa ja keskipitkä matka sopii Eagerille erinomaisesti. Odotukset ovat korkealla.
Kuopio 2.3.
(L10): Nimble on vielä rutinoimaton kilpailija, vaikka ura onkin alkanut voitoilla. Tamma on tänään hyvällä lähtöpaikalla ja on ravatessaan todennäköinen keulahevonen. Pystyy johtopaikalta voittamaan!
Kuopio 24.2.
(L5): Pakkaset ovat edelleen hieman haitanneet valmennusta.Eagerin valmistautuminen on tehty samaan tapaan kuin ennen Oulun starttia. Mitään ongelmia ei ole ollut ja ori pystynee normaaliin suoritukseen. Lähdössä kovimmat vastustajat ovat saaneet hyvät lähtöpaikat kun taas Eager joutuu aloittamaan hänniltä. Toisten "armoilla" siis ollaan ja meidän mahdollisuutemme on kavereiden piikkipaikan kilvoittelussa ja kovassa matkavauhdissa. Mitä reippaampaa matkalla mennään, niin sitä korkeammalla olemme maalissa.
Jokimaa 15.2.
(L8): Lähtöön on kerääntynyt useita hienosti uransa aloittaneita hevosia. Nimble ei ole missään tapauksessa "valmis" kilpahevonen, mutta ensimmäinen startti oli kovastikin lupauksia herättävä. Tammalle haetaan vielä tänään "helppoa juoksua", eikä tarkoitus ole suuremmin kierrellä. Onnistuneella juoksulla Nimblen pitäisi kyetä kärkipäähän.
Oulu 10.2.
(L4): Pakkaset ovat sotkeneet myös Eagerin valmistautumista starttiin. Tämä on ensimmäinen kerta kun ori starttaa ilman viimeistelyharjoitusta, joten minulla ei ole aiempaa kokemusta ajamattomuuden vaikutuksesta. Toisaalta Eageriä ei normaalistikaan ajeta kovaa vaan harjoituksella on lähinnä valmisteltu massiivisen hevosen lihaksistoa kilpailurasitukseen. Eageriä tullaan lämmittämään tämän vuoksi useamman kerran ja uskon saavani oriin "notkeaksi" ja ainakin lähes normaaliin kilpailuvireeseen.
Taktiikka juoksussa on selvä. Keulassa juossee taukohevonen, jolle ei saa antaa "hengähdystaukoa". Tulemme ajamaan mahdollisimman nopeasti kuolemanpaikalle pitämään vauhdin reippaana. Mikäli Eager ei joudu alussa kiertämään liian kauan, niin uskon oriin olevan voittotaistossa.
Teivo 27.1.
(L7): Eagerin kaikki talvistartit ovat pilaantuneet haparointiin lähtökiihdytyksessä. Tänään oriilla kokeillaan alumiinikenkiä eteen, mutta en jaksa uskoa niidenkään tuovan riittävästi parannusta tilanteeseen. Juoksupaikat ratkaisevat tässä tasaisessa lähdössä paljon, eikä Eagerkään onnistuneella juoksulla ole vailla mahdollisuuksia.
Teivo 23.1.
(L8): Barfly on ollut joululoman jälkeen selvästi terävämpi. Hokkikengät aiheuttavat kuitenkin niin suuria kaarrejuoksuongelmia, että tamma ei hätyyttele kärkisijoja. Rahasija olisi hyvä saavutus.
(L10): Nimble teki hyvän koelähdön raskaalla radalla Kuopiossa. Mielestäni tamma pystyy ehjällä juoksulla 19-alkuiseen tulokseen, mutta sijoitusta en nollasarjassa lähde "ennustamaan".
Vermo 13.1.
(L7): Eager epäonnistui viimeksi Kuopiossa pahoin. Juoksu pilaantui käytännössä jo lähtökiihdytyksessä, jossa ori haparoi ja jäi hännille. Haparointi tuli täysin yllättäen, sillä Eager ei ole tehnyt vastaavaa pitkiin aikoihin. Pohdimme Mikan (Forss) kanssa ongelmaa ja päädyimme siihen, että syynä oli ensimmäistä kertaa tänä talvena alla olleet hokkikengät. Vermossa pyritään tämän vuoksi ajamaan ilman kenkiä (vaikka pienellä riskilläkin). Lähtö on tasainen ja juoksunkulku ratkaisee voittajan. Matka sopii Eagerille erinomaisesti, mutta voitto tulisi nyt pienenä yllätyksenä ja vaatisi ylivauhtista juoksua ja hyvän vetävän selän viimeiselle kierrokselle.


Vuosi 2006


Kuopio 30.12.
(L6): Eager kohtaa nyt edellistä sopivamman vastuksen. Ori teki Tammer-ajossa erinomaisen kirin ja vastaavalla suorituksella tämä lähtö varmaan voitetaan. Mitään ongelmia ei ole Teivon startin jälkeen ollut ja kun lähtöratakin on tällä kertaa hyvä neljä, niin menestystä täytyy odottaa.
Oulu 18.12.
(L4): Suljettu lähtörata ja hokkikeli vievät Barflyn mahdollisuudet kärkisijoihin, rahasija tyydyttäisi.
Teivo 16.12.
(L7):Eagerin veriarvot ovat nyt kunnossa ja ori on vihdoinkin tuntunut myös treenissä normaalilta. Vastus on tänään tietysti kivikova, muttei Eagerikään ole aivan vailla mahdollisuuksia. Uskon oriin olevan maalissa paaluhevosista ensimmäisenä. Miten korkealla sillä ollaan riippuu kovien takahevosten juoksujen onnistumisesta. Viimeinen totosija on mielestäni realistinen sijoitus.
Kouvola 7.12.
(L8): Master oli ensimmäisessä tauon jälkeisessä startissa surkea. Ruuna on ollut treenissä normaalin oloinen, joten parempaa suoritusta odotellaan. Lähtöpaikka vie tänään mahdollisuudet kärkisijoihin, rahasija olisi hyvä saavutus.
Vermo 22.11.
(L5): Eager on ollut hieman saamaton edellisissä starteissa. Nyt ori on ollut terävämpi treenissä ja uskonkin sen tekevän paremman suorituksen. Vastus on tänään selkeästi edellisiä kovempi, joten voitto olisi pieni yllätys. Totosijaa lähdemme kuitenkin hakemaan.
Kouvola 9.11.
(L6): Barfly ei ole aikoihin esittänyt mitään ja hakee edelleen kilpailukuntoaan. Suljettu lähtöpaikka ja hokkikengät aiheuttavat tänään vielä ylimääräisiä vaikeuksia. Ei ole pelihevosia.
(L7): Eager paransi jo viime starttiin ja uskon suunnan olevan edelleen parempaan päin. Jos Mika onnistuu pääsemään sisäradalta pois, niin ori on voittotaistossa.
Mikkeli 29.10.
(L7): Eager oli vaisu viimeksi Vermossa. Varsinaista syytä ei löydetty, joten vain normaalia lyhyempi starttiväli saattaisi selittää heikon suorituksen. Hevonen on ollut väliajan helpolla, eikä varmaan ole senkään vuoksi parhaimmillaan. Tuskin aivan kärkisijoille.
Kouvola 19.10.
(L1): Lähtöpaikka on epätoivoinen Masterille, joka ei ole mikään kiertelijä. Rahasijakin on tiukassa.
(L7): Gainer ei ole onnistunut kummassakaan tauon jälkeisessä startissa. Ongelmana on ollut vaikea ajettavuus, jota on yritetty korjata varustemuutoksilla. Ratkaisua ei ole vain löytynyt. Nyt vastus on edellisiä kovempi ja suljettu lähtörata, joten vaikea on uskoa menestymiseen.
Vermo 11.10.
(L7):Eager on saanut tauon jälkeen startin alle ja on varmasti tänään terävämpi kuin Kouvolassa. Lähtöpaikka on haasteellinen, mutta matka toisaalta parantaa asetelmia. Lähtö on hienotasoinen, useita hyvin menestyneitä, mutta Eagerin kirikyky riittää kyllä myös näille hevosille. Mikäli lähtökiihdytyksessä löytyy paikka parijonosta, niin Eager on voittotaistossa.
Kouvola 9.10.
(L5): Barfly ei kykene juoksemaan Kouvolan kaarteita ulkoratoja, joten lähtöpaikka vie mahdollisuudet. Rahasija on tiukassa.
(L6): Platoonille tuli viimeksi Teivossa keuhkoverenvuoto ja ori pysähtyi sen vuoksi täysin. Vamma on hoidettu kuntoon, mutta uusiutumisen riski on suuri. Ori on siis täysi arvoitus. Hyvältä lähtöpaikalta yritämme keulaan, josta ajetaan "niin kauan kuin peli vetää".
(L8): Gainer laukkasi viimeksi johtavan takana ilman mitään näkyvää syytä. Rutiininpuute vaivaa edelleen. Kykyjensä puolesta Keke kuuluu tämän lähdön parhaisiin, joten ravatessaan ottelee voitosta.
Kouvola 2.10.
(L1): Gainer palaa sairaslomalta. Ori on kaukana parhaastaan, mutta lähestyvän Kymenlaakso-ajon ja varustemuutoksen takia on pakko saada startti alle. Tavoitteena on ehjä startti, tuskin hätyyttelee kärkisijoja.
(L7): Eagerin paluu tauolta pilaantui lähtölaukkaan. Oriille vaihdetaan tähän starttiin vetolaput, jolloin lievä yli-innokkuus auton takana häviää. Lähdössä on muutama kova hevonen ja Iivaria vähän "säästetään" vielä tänään eli kuolemanpaikkaa pyritään välttämään. Sija 4-5 ovat realistisia sijoituksia.
Lappeenranta 23.9.
(L6): Shooting Steel hakee rahasijaa heikolta takarivin lähtöpaikalta.
Jokimaa 21.9.
(L4): Eager palaa 1,5 kuukauden tauolta. Kesäloman jälkeen ohjelmaa sekoitti lievä virustulehdus, jonka vuoksi ori joutui jäämään pari viikkoa sitten pois Vermosta. Lähdössä on muutama kova vastustaja, joiden voittaminen suoraan tauolta tuntuu liikaa toivotulta, mutta totosijaan Iivarin pitäisi kyetä.
(L5): Indigo Steel ei ole kurkkuoperaation jälkeen noussut omalle tasolleen ja on edelleen arvoitus. Treenissä ja rutiinilähdössä ruuna on tuntunut terävämmältä, joten oikeaan suuntaan ainakin ollaan menossa. Keskipitkä matka sopii hyvin ja vastus on sopiva. Odotan Indigon nousevan voittotaistoon, mikäli hevonen tekee normaalin suorituksen.
Mikkeli 31.8.
(L4): Tältä lähtöpaikalta ei menestytä mailin matkalla ja Mikkelin pyöreällä radalla. Rahasija olisi hyvä saavutus.
Teivo 29.8.
(L6): Platoon Sergeant oli Kouvolassa liian kevyessä etukengässä ja meni sen vuoksi peitsille viimeisellä takasuoralla. Oriin kilpailuvire jäi näin ollen arvoitukseksi. Platoon on ollut treenissä hyvän oloinen, joten uskon oriin nousevan toton tuntumaan, vaikka suljettu lähtöpaikka onkin nopealle lähtijälle selkeä haitta. 
Joensuu 20.8.
(L7): Indigo Steelin kurkku operoitiin kesäkuun lopulla. Ruunan hengitys ei jostain syystä toiminut vielä Kuopiossa, vaikka startin jälkeisissä tutkimuksissa ei löytynyt mitään vikaa ja treenissä hevonen on ollut täysin normaalin oloinen. Tämän vuoksi Indigon menestymistä on mahdoton arvioida. Indigo on kuitenkin juossut alkukesän selvästi tätä kovemmissa lähdöissä, joten hengityksen toimiessa ruuna on huonosta lähtöpaikasta huolimatta kärkikamppailussa.
Kouvola 17.8.
(L6): Platoon Sergeant palaa jälleen sairastauolta. Ori on ollut treenissä hyvä, mutta ei luonnollisesti ole vielä terävimmillään. Platoon saa hyvältä lähtöpaikalta alussa keulat, josta myös ajetaan ellei vauhti mene aivan hurjasteluksi. Odotan oriin sijoittuvan toton tuntumaan.
(L7): Lähdössä on useita kovia avaajia ja alku saatetaan ajaa ylivauhtia. Shooting Steel lähtee myös lujaa, mutta tällä kertaa emme osallistu johtopaikan tavoitteluun. Ori hakee tässä tehtävässä rahasijaa, joka on sitä parempi mitä kovempaa vauhtia matkalla pidetään.
Vermo 16.8.
(L8): Patmat sai Derby-karsintaan erinomaisen lähtöpaikan, josta saa hyvän juoksun sisäradalla. Ilman suosikkien epäonnea ruuna tavoittelee sijoja 3-5.
Kuopio 4.8.
(L6): Shooting Steel teki hyvän startin tauon jälkeen Lappeenrannassa. Tänään vastus on kovempi, eikä takamatkalta ole tiedossa helppoa juoksua. Vetävässä selässä Nipa voi nousta sijoille 3-5.
(L7): Indigo Steel on parantunut hyvin kurkkuoperaatiosta, mutta ei varmaankaan ole tauon jälkeen aivan terävimmillään. Toivotaan reipasta matkavauhtia, jolloin Indigo nousee luokallaan BWT Enemyn selässä totosijalle.
Teivo 1.8.
(L2): Gainer joutui hieman liian tiukalle uran avauksessa ja sen vuoksi starttiväli on nyt normaalia pitempi. Helppoa ei tule olemaan tänäänkään, sillä radalta 12 tulee väkisin lisämetrejä. Uskon Gainerin parantavan Lahden startista, mutta voittoon tarvitaan tuolta lähtöpaikalta tuuria.
Forssa 29.7.
(L11): Eagerin viimeistelyharjoitukset ovat sujuneet hyvin. Haastajadivisioonafinaali on tällä kertaa tasokas ja etukäteen melko tasainen, joten juoksunkulku ratkaisee voittajan. Eagerin lähtönopeus ei aivan riitä nopeimmille, joten paljon ratkeaa jo alussa. Toivottavasti paikka parijonosta löytyy, sillä tässä seurassa ei ole varaa pakitella hännille. Ori kirii hyvin loppua ja kärjen tuntumasta alkava kiri voi nostaa Eagerin voittotaistoon. Juoksun onnistuessa odotan totosijaa.
Lappeenranta 23.7.
(L4): Patmatin suoritukset ovat olleet kaksijakoisia. Ruuna on seurannut hyvin selässä kovassa vauhdissa (mm. Teivossa toukokuun alussa), mutta kiertäminen hiljaisessakin vauhdissa on tuottanut tuskaa. Tänään on jälleen takarivi, josta toivottavasti ei jäädä kovin kauas kärjestä. Juoksun onnistuessa Patmat on tässä lähdössä pelihevosia.
(L7): Shooting Steel palaa sairastauolta hyvässä kunnossa. Ori lähtee lujaa ja kuski voi valita hyvältä lähtöpaikalta juoksupaikan. Seura on sopiva ja odotan Nipalta totosijaa.
Vermo 19.7.
(L2): Barfly olisi asiallisessa kunnossa, mutta heikkojen pisteiden vuoksi ei ole päästy starttaamaan säännöllisesti. Tamma on voltista erittäin epävarma, mutta lähtenee ykkösradalta ravia. Takamatkalta rahasija on sopiva tavoite.
(L5): Eager oli pieni pettymys Lahdessa annettuaan periksi kuolemanpaikalta ja tänään ajetaan sen vuoksi selästä. Takamatkalta jäätänee niin kauas, että paaluhevosten tehdessä normaalit suoritukset tuskin ehditään voittotaistoon. Sijat 3-5 ovat todennäköisiä.
Jokimaa 13.7.
(L3): Gainer on esittänyt lupaavia otteita harjoituksissa, mutta ensimmäinen kilpailu on aina arvoitus myös valmentajalle. Odotan Gainerilta ehjää suoritusta, jolloin ori pystyy mielestäni menemään 19-alkuisen ajan. Starttiin laitetaan umpilaput, muilta osin varusteet ovat samat kuin koelähdössä.
(L7): Master on pitänyt "huoltotauon" ja ruuna on nyt edellisiä startteja parempi. Takarivi hankaloittaa tehtävää, mutta juoksun onnistuessa Master voi yllättää tässä lähdössä.
(L9): Patmatin juoksu epäonnistui viimeksi Teivossa, mutta hevonen teki asiallisen lopetuksen joukon hännillä. Lähdössä on muutama kova hevonen ja meillä on heikko lähtöpaikka, joten aivan kärkisijat tulisivat yllätyksenä. Patmat tehnee kuitenkin jälleen hyvän loppukirin ja noussee toton tuntumaan.
Jokimaa 1.7.
(L5): Eager on tehnyt erinomaiset suoritukset viimeisissä starteissaan. Ori on saanut kovista starteista lisää kovuutta ja harjoitusotteet ovat vain parantuneet. Tänään lähtöpaikka on vähän ulkona, joten Iivarin juoksupaikkaa on vaikea lähteä ennakoimaan. Vahvalle hevoselle matka sopii ja ori pystyy pärjäämään myös kuolemanpaikalta. Vastus on kova, mutta luotan omaani ja odotan Iivarilta kaksarisijoitusta. Ori saattaa juosta ilman takakenkiä, mutta sillä ei ole olennaista vaikutusta suoritukseen.
Teivo 27.6.
(L9): Patmatin "harjoituslähdöt" ovat takana ja ruuna on valmis ottamaan uran avausvoiton. Tänään lähtöpaikka on kuitenkin niin huono, että voittoon tarvitaan tuuria. Patmat on kirinyt hyvin aiemmissa starteissa ja ohittaa taas lopussa monta vastustajaa. Normaalilla juoksunkululla toton tuntumaan.
Kuopio 18.6.
(L7): Indigo Steel oli erinomainen edellisessä startissa Mikkelissä, josta palautuminen on sujunut ongelmitta. Ruunalla ei ole paljon kokemusta autolähdöistä, mutta takarivistä tuskin on laukan vaaraa. Vastus on tällä kertaa astetta helpompi, joten odotan Indigon voittavan lähdön.
Vermo 14.6.
(L3): Eager teki sinänsä kovan esityksen Mikkelissä, mutta täysin "puhtaita papereita" ori ei suorituksesta saa. Viimeisen kaarteen haparoinnissa oli laukkakin lähellä, mutta joka tapauksessa kirin pysähtyminen vei ainakin jonkin sijan lopputuloksista. Nyt vastus on hieman helpompi ja Vermon pitkät suorat sopivat Eagerille Mikkeliä paremmin. Startin jälkeen ori on ollut normaalin oloinen, joten voittoa lähdetään hakemaan.
(L8): Master laukkasi Mikkelissä yllättäen, joten ruunan vire on pieni arvoitus. Lähtöpaikka on hyvä ja lyhyt matka sopii. Master pystyy tässä seurassa sijoille 4-6.
(10): Patmatissa käväisi influenssa ja sen vuoksi viimeisen Kuopion startin voi unohtaa. Kyseessä on lahjakas, rutinoimaton hevonen, jonka suorituksiin olen tähän saakka ollut tyytyväinen. Pitkästä matkasta en usko olevan haittaa ja ruuna lähtee riittävän lujaa saadakseen hyvän juoksun. Totosija on tähtäimessä, eikä voittokaan yllättäisi.
Mikkeli 4.6.
(L2): Nousijadivisioonafinaalissa starttaa tallista kolme hevosta.

Masterin paras ominaisuus on hyvä lähtönopeus, joten takarivin lähtöpaikka on suuri haitta. Master ei ole mikään kiertäjä, joten Mikkelin lyhyellä loppusuoralla ei kovin korkealle nousta. Rahasija on sopiva tavoite.

Indigo Steel sairasti influenssan viime viikolla, joten ruunaa ei päästy viimeistelemään aivan toivomallani tavalla. Indigon vire on siis pieni arvoitus. Tähän starttiin kevennetään kenkiä tavoitteena saada hieman lisää nopeutta ensimetreille, mutta varjopuolena on laukkariskin suurentuminen. Hyvällä juoksulla Indigo tavoittelee viimeistä totosijaa.

Eagerillä ei ole ollut ongelmia viime startin jälkeen ja oriilla onkin näistä asetelmista parhaat mahdollisuudet menestyä. Lähdössä on Eageriä nopeampia hevosia, joten toivotaan reipasta matkavauhtia, ettei lopussa mennä "nolla nollaa". Mikäli ori pystyy alussa pitämään asemansa kärjen tuntumassa, niin taistelemme voitosta.
Vermo 24.5.
(L7): Indigo Steelillä ei ole ollut ongelmia Killerin startin jälkeen. Ruuna starttaa nyt ensimmäistä kertaa pitkällä matkalla, mutta en usko matkan tuottavan vaikeuksia. Kakkosradalta tulee lievä lähtölaukan riski, mutta ravatessaan Indigo lähtee reippaasti liikkeelle ja menee kaikista juoksupaikoista. Kärkisijoja odotellaan, mutta pientä epävarmuutta aiheuttaa vieruskaverin (Patmat) kohonneet fibrinogeeniarvot.
Kuopio 20.5.
(L2): Eagerille Oulussa tehdyt pienet varuste-/kengitysmuutokset toimivat hyvin ja ori oli startissa suorastaan erinomainen. Tämänpäiväinen Nousijadivisioona on mielestäni vuoden kovatasoisin. Lähdössä on useita hienosti kulkeneita hevosia, jotka kykynevät voittoon. Meillä on suosikeista paras lähtöpaikka, jonka turvin uskon oriin olevan heti kärjen tuntumassa. Eagerin vahvuus on vauhtikestävyys, joten Mika pitänee huolen siitä, ettei matkalla kävellä. Odotan joka tapauksessa totosijaa ja keulasta voittoa.
(L10): Patmat on tehnyt hyvät suoritukset molemmissa kevään starteissa. Ruunan kanssa on edetty rauhallisesti ja starteissa annettu suojajuoksut. Samalla linjalla mennään edelleen, joten juoksunkulku ratkaisee sijoituksen. Toivotaan takarivistä vetäviä selkiä, niin pitkällä loppusuoralla ohitetaan monta vastustajaa.
Kouvola 18.5.
(L5): Barfly paransi odotetusti Teivossa, kun päästiin ajamaan kengittä. Tänään lähtöpaikka vie mahdollisuudet, sillä tamma ei pysty ravaamaan Kouvolan jyrkkiä kaarteita ulkoradoilla.
(L6): Sunshine ei ole tehnyt ehjää juoksua aikakausiin. Nyt ajetaan joukon hännillä ja ainoa tavoite on ehjä juoksu. Ei tarvita missään peleissä.
Jyväskylä 13.5.
(L3): Master on hyvällä lähtöpaikalla, josta ruuna saa tarvitsemansa sisäratajuoksun. Vastassa on niin kovia hevosia, että Master tavoittelee rahasijaa.
(L3): Indigo Steelin harjoitusotteet ovat vain parantuneet starttien myötä. Ikävästä lähtöpaikasta huolimatta ruuna nousee voittotaistoon, mikäli juoksu yhtään onnistuu.
Teivo 9.5.
(L3): Barflyn varsinainen kilpailukausi alkaa tänään, kun saadaan kengät pois. Tamma parantaa roimasti, mutta lähtöpaikka vie mahdollisuudet aivan kärkisijoihin. Rahasija on sopiva tavoite.
(L10): Patmat oli ensimmäisessä startissaan yllättävän terävä. Ruuna parantaa saatuaan startin alle ja lähtöpaikkakin on hyvä. Lähdössä on yksi liian kova hevonen, mutta heti seuraavista sijoista kamppaillaan tosissaan.
Oulu 6.5.
(L11): Eagerille on tehty Porin harmittavan laukkastartin jälkeen varustemuutoksia. Takana on nyt paremman pidon antavat kengät ja kitarauta on vaihdettu tukevampaan. Näillä muutoksilla uskon oriin ravaavan myös viimeisen kaarteen. Vastus on sopivan näköinen ja matka sopii vahvalle hevoselle. Odotan voittoa.
Jokimaa 4.5.
(L9):Indigo Steelin levottomuudesta ei ollut jälkeäkään Killerin startissa. Ruuna kesti hyvin lukuisat lähdönuusinnat ja sai helpon juoksun toisten takana pussissa. Tänään on jälleen ikävä lähtöpaikka, mutta nyt ei ole pussituksen vaaraa. Jos Indigo on yhtä rauhallinen ja rento kuin viimeksi, niin voittoa odotellaan.
Kouvola 27.4.
(L3): Sunshine on ollut todella huono molemmissa tämän vuoden starteissa. Juoksutkin ovat kyllä menneet "penkin alle". Nyt lähtö on helpompi kuin aikoihin, joten ainakin rahasijaan tamman luulisi yltävän.
(L7): Platoon Sergeantin vaivana on haljennut etukavio, joka voi osittain selittää vaisuja suorituksia. Kavio on jälleen paikattu ja ainakin treenin se on kestänyt hyvin. Ori olisi paras keulasta, joten alussa ajetaan eteenpäin, vaikka lähtöpaikka onkin turhan ulkona. Totosijaa haetaan.
(L8): Patmat oli viime syksynä irtopalaleikkauksessa. Takana on hyvä treenitalvi, mutta kovempaa ajoa on kohtuullisen vähän, eikä ruuna ole sen vuoksi vielä terävimmillään. Tänään haetaan ehjää juoksua, että nähdään missä mennään. Sijoitusta on vaikea mennä veikkaamaan.
Jyväskylä 24.4.
(L4): Indigo Steelillä on sisäradan suljettu lähtöpaikka, josta laukkariski on melkoinen ja lisänä vielä pussiin jäämisen vaara. Onnistuneella juoksulla ruuna voittanee tämän lähdön.
Pori 22.4.
(L3): Eager on ollut hyvä molemmissa tauon jälkeisissä starteissaan. Nyt lähtöpaikka on niin huono, että voittoon tarvitaan vähän onneakin. Toivotaan reipasta matkavauhtia, jolloin Eager pystyisi kiertämään korkealle. Luotan hevoseen paljon ja sijoitus toton ulkopuolella olisi pettymys.
Seinäjoki 15.4.
(L2): Masterilla lähtöpaikka on ikävän ulkona. Sijoitusta on vaikea mennä veikkaamaan, sillä juoksunkulku ratkaisee täysin ruunan menestymisen. Keulasta Master voisi olla jopa voittaja, mutta takajoukoista kiertäminen on ruunalle sen verran vaikeaa, että sieltä rahasijaankin pitää olla tyytyväinen.
Kuopio 13.4.
(L4): Platoon Sergeant teki hyvän juoksun Forssassa ja vastaavalla suorituksella noustaan tänään korkealle. Alussa ajetaan eteenpäin ja todennäköinen juoksupaikka on kuolemanpaikka. Ori kestää raskaan juoksun, muttei ehkä ole vielä valmis voittamaan siitä. Odotan Platoonia kolmen joukkoon.
(L8): Indigo Steelin talvi on sujunut ongelmitta. Luonnollisesti ruuna ei ole vielä ensi startissa parhaimmillaan, mutta sopivassa seurassa Indigo on onnistuneella juoksulla kärkiporukassa. Normaalistikin alussa hieman innokkaalla ruunalla on tauon vuoksi lähtölaukan riski.
Jyväskylä 3.4.
(L7): Shooting Steel on terävöitynyt selvästi viime starteissa. Tänään on kuitenkin hankala lähtöpaikka takarivissä, josta nouseminen aivan kärkiporukkaan vaatisi onnea. Sijat 3-5 on tähtäimessä.
(L9): Eager teki asiallisen juoksun kauden avauksessa. Nyt on startti alla ja hyvä lähtöpaikka, joten vain voitto voi olla tavoitteena.
Forssa 1.4.
(L3): Master on tehnyt parhaat juoksunsa johtopaikalta, mutta nyt voltin viitosradalta keulaan ei ole asiaa. Odotettavissa oleva raskas keli ei myöskään suosi ruunaa, joten rahasija on sopiva tavoite.
(L11): Platoon Sergeant on hyvällä lähtöpaikalla. Platoonilla yritetään keulaan, josta ori johtaa toivottavasti maaliin saakka.
Jokimaa 23.3.
(L4): Eagerin talvi on sujunut ongelmitta ja ori on "kasvanut" yhden pykälän. Kauden avaukseen on saatu hyvä lähtöpaikka, josta juoksun pitäisi onnistua. Harjoitusotteet ovat olleet niin hyviä, että Eager tavoittelee heti voittoa. 
Teivo 21.3.
(L5): Lähdössä on muutama kova avoimen sarjan menijä, joille ei mahdeta mitään. Shooting Steel saanee tässä kuitenkin suojajuoksun ja ottelee viimeisistä rahasijoista.
(L6): Masterin kavio-ongelma on nyt kunnossa. Ruuna on saanut erinomaisen lähtöpaikan, josta saa hyvän juoksun ja kykenee totosijalle.
Oulu 6.3.
(L4): Masterin etujalka sai Kouvolan päälleajossa kolahduksen ja ruuna aristaa sitä. Jää pois.
(L7): Shooting Steel on parantanut pikkuhiljaa starttien myötä. Edelleen ollaan kaukana parhaasta vireestä, mutta hyvältä lähtöpaikalta ori pystyy roikkumaan tänään sijoille 3-5.
Lappeenranta 4.3.
(L4): Barfly on vihdoinkin saanut hyvän lähtöpaikan. Volttilähdössä tammalla on aina laukkariski, mutta juoksuradalla riski on pienimmillään. Hevonen on kunnossa ja ravatessaan odotan siltä hyvää suoritusta. Tamma pystyy lähtemään lujaa ja keulaan yritetään. Johtopaikalta Barfly kykenee tässä seurassa totosijalle.
Kouvola 2.3.
(L7): Sunshine on ollut treenissä kohtuullinen, mutta starteissa ei ole tapahtunut mitään. Tänään huonolta lähtöpaikalta rahasijakin on tiukassa.
(L8): Master on tehnyt asialliset juoksut tauon jälkeisissä starteissa keulasta. Nyt tehtävää vaikeuttaa takarivin lähtöpaikka, sillä ruuna on ainakin tähän asti ollut selvästi heikompi selästä. Siksi aivan kärkisijat tulisivat yllätyksenä.
Oulu 18.2.
(L5): Platoon Sergeantin lihasongelmat ovat ohi ja ori on esittänyt hyviä otteita harjoituksissa. Lähtörata on tänään hankala. Ulkoradalta tarvitaan vähän onneakin, että paikka parijonosta löytyy. Onnistuneella juoksulla Platoon nousee kärjen tuntumaan, odotan oria sijoille 3-4.
Jokimaa 16.2.
(L4): Shooting Steel parantaa starttien myötä. Tänään on takamatkan takarivi, josta voi olla vaikea nousta kovin korkealle. Olisin tyytyväinen, jos ori tekisi kunnollisen maaliin saakka kantavan kirin. Sillä pitäisi irrota viimeisiä rahasijoja.
(L9): Master voitti Teivon pakkasraveissa saatuaan "kävellä" keulassa. Nyt on vaativampi tehtävä, mutta hyvältä lähtöpaikalta ruuna roikkunee korotetulle rahasijalle.
Teivo 4.2.
(L3): Jyväskylässä vihdoinkin hokkikengässä ravannut Barfly on kunnossa ja menestyy lähiaikoina. Tänään tammalla on jo kolmannen kerran peräkkäin rata 12, eikä sieltä 75-lähdöissä tulla. Rahasija olisi jo hyvä saavutus.
(L5): Shooting Steelillä ei ole päästy starttaamaan säännöllisesti, eikä vanha "sotaratsu" ole tämän takia parhaimmillaan. Jälleen on takana kahden kuukauden tauko, joten haemme hyvää selkäjuoksua ja viimeisiä rahoja.
(L10): Masterin ensimmäinen tauon jälkeinen startti meni täysin "penkin alle". Startin jälkeistä valmennusta on lisäksi sotkenut pakkaset, joten ruuna on itsellekin täysi arvoitus. Voltin viitosradasta tulee vielä melkoinen laukkariski, tuskin hätyyttelee kärkisijoja.
Kuopio 10.1.
(L4): Sunshine oli täysin saamaton Teivossa. Ainakin osasyynä oli "pöpperöiselle" radalle sopimaton etukenkä, joten tamman iskukyky on arvoitus. Rahasija tyydyttäisi.
(L9): Master palaa tauolta. Ruuna on treenannut hyvin ja uskon sen menestyvän tänä talvena. Tänään kuitenkin synkkä lähtöpaikka vie mahdollisuudet kärkisijoihin. Sijat 3-5 on tähtäimessä.
Jyväskylä 2.1.
(L3): Indigo Steelillä on joulutauko takana. Sen jälkeen on ajettu yksi reippaampi harjoitus, jossa hevonen oli normaalin oloinen. Ruuna ei pienen tauon vuoksi ole aivan terävimmillään, mutta tänään vastus on niin sopiva, että Indigo nousee voittotaistoon.
(L5): Barflylla ajettiin koko kesä kengittä ja syksyn tultua on ollut suuria vaikeuksia löytää sopivaa kenkää. Tänään kokeillaan jälleen uutta etukenkää. Synkkä lähtöpaikka vie mahdollisuudet lopullisesti. Ei tarvita peleissä.
(L8): Platoon Sergeant oli pettymys Teivossa. Ori antautui liian helposti viimeisellä sadalla metrillä. Mitään näkyvää vikaa hevosesta ei löytynyt, joten heikko suoritus jäi arvoitukseksi. Tänään on tulossa jälleen raskas juoksu, joten paljon pitäisi parantaa, että oltaisiin kärkisijoilla. Sijat 3-5 tuntuvat nyt sopivalta tavoitteelta.